sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Samanhenkisen samansuuntaiset mielenkiinnot








Pitäisi kai lähettää postikortillinen ihailijapostia
 Virpi Suutarille Maisan puolesta
sen verran intensiivisesti se jakoi kanssani 
katseluhetken eilen
kun katsoimme Eedenistä Pohjoiseen.
Helmikanakohtaus oli Maisasta
ihan paras.
Huolimatta järjestelemättömistä ja
lattialle jääneistä kirjapinoista
se tunki itsensä kiinni tv-ruutuun.
Elokuvan päätteeksi se asettui 
unille.


Vain koiraystävä
pystyy järjestämään
arkeen tällaista iloa ja
ilmaista huvia.




lauantai 18. lokakuuta 2014

Tärpit




Raskaiden asioiden läpikäyminen 
ja niiden kanssa eläminen
vaatii rinnalleen mukavia ja
elvyttäviä asioita kuten...

Eedenistä pohjoiseen
tulee ihan pian uusintana
Ylen yks kanavalta.
Tämä on niin ihana, 
hyväntuulinen, lempeä... ja
ihan vain vähän surullinen.




Boyhoodille 
kannattaa antaa aikaa kolme tuntia.
Se on kaunis kasvutarina,
joka kannattaa nähdä jokaisen,
joka on ollut joskus lapsi tai 
joka on saanut kasvattaa lasta.
Finnkino tarjoaa tämän nähtäväksi 
juuri nyt ainakin Tampereella.



perjantai 17. lokakuuta 2014

Lempeätä valoa on katsottava



Minusta itsestäni on kiinni,
mihin tarkennan,
mihin suuntaan käännän kasvoni,
mitä ajattelen elämästäni.





Jäljellä oleviin päiviin 
voin suhtautua eri tavoin.
Pitää muistaa zoomailla 
onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi,
onko nautittavaa jäljellä 
 vai onko kaikki jo nautittu.






Pitää osata pysähtyä.
Silloin vasta 
voi yrittää muuttaa
näkökulmaa.






Pitää tunnustella ja tarkastella...





mistä suunnasta  
lempein ja leppoisin valo 
minuun ja meihin osuu.





Pysähdyin sen verran,
että tänään ainakin 
osaan katsoa sinne.

***

Hoitoa jatketaan 
ensisijaisesti 
sädehoidolla.
Siihen me olemme 
molemmat tyytyväiset.

*


torstai 16. lokakuuta 2014

Miehen kainalossa



Minä sain itselleni turvallisen ja hyvän miehen,
oikein peruskallion, joka on vahvaa tekoa.
Saan yhä olla saman miehen kainalossa.

Tai...
ei hän ole enää se sama, 
joka oli joskus silloin.
Sairaus on muuttanut häntä.
Mutta en ole minäkään.

Kävimme eilen kuulemassa miten 
oligoastrosytooma III
on päättänyt kasvaa 
sytostaattihoidoista huolimatta.
Hoito keskeytetään ja nyt viisaat päät
tiimissään koettavat miettiä
uutta hoitoa.
Tiedämme, 
että tarjolla olevia keinoja ei ole paljon.
On sädetetty, on lääkitty, 
on myös jo leikattu paljon.

Lääkäri totesi kasvun olevan nyt nopeaa.
Se on taudin luonne.
Uusiessaan se muuttaa
luonnettaan ärhäkämmäksi.
Lääkäri myös totesi, 
että onni on potkinut meitä pitkään,
sillä me olemme saaneet yhteistä aikaa 
sairauden toteamisesta paljon.
Enemmän kuin keskimääräisesti 
saman taudin kanssa saadaan.
Minä yritän katsella valoisia puolia.

Niihin kuuluu se, 
että mies pysyy jaloillaan ja pystyy
käyttämään käsiään.
Lapset on saatu kasvatetuiksi yhdessä
miltei aikuisikään.

Mutta silti 
minä sydämeni pohjasta 
inhoan tuota
tautia.

Taistelu sitä vastaan jatkuu.



keskiviikko 15. lokakuuta 2014

tiistai 14. lokakuuta 2014

Yhtä aikaa virkistynyt ja väsynyt





Tunnen itseni yhtä aikaa virkistyneeksi ja väsyneeksi,
kun kävin nukkumassa muutaman yön vieraassa paikassa.

Samanaikaisesti kuin jalkapohjani kuluivat vierailla kaduilla
 ja kantapääni kipeytyi entisestään,
kun hikikarpalot kohosivat niskaan ja
 tapahtui itsevarmojen eksyminen,
niin juuri silloin 
ja samalla hetkellä...





tapahtui 
tuttuun tapaansa,
 se mikä ennenkin;
näkökulma siirtyi sopivasti,

 juuri sen verran,
että kotiin oli kiva palata
ja oma koti tuntuu taas 
ihan parhaalta paikalta. 




On se helppoa ja hyvä se.
Vain kotoa poistuminen riittää.
Kovin suurta muutosta ei siis tarvita.



perjantai 10. lokakuuta 2014

torstai 9. lokakuuta 2014

Päällekkäin olevia todellisuuksia



Enenevässä määrin
meidän todellisuutemme ovat erilaisia,
muuttuneita,
vai olenko vain sivustakatsoja,
joka niin ajattelee,
tarkkaillessaan ohikiitävää elämää.
Syksy täsmentää minulle tätä.
Tai 
ehkä vain 
pienen osan siitä 
kerrallaan.
Yritän ymmärtää sitä.



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Jokavuotinen juttu





On ihan jokavuotinen juttu,
että tuo sama puistovaahtera
sataa lehtensä ensimmäisenä alas.

Ainahan niitä riittää ympärillä,
 jotka haluavat olla ensimmäisiä.
Minä pidän väreistä kiinni viimeiseen asti.
Olen varma, että ennätän
vielä mukaan talveen.




perjantai 3. lokakuuta 2014

Uutta arkea. Harmaatako? Ehei.





Pikaotoksia menneiltä päiviltä, jotka
liitän blogipäiväkirjaani vähän puoliväkisin
kertomaan tästä ajasta,

kun en oikein tiedä suhdettani tähän blogiin,
kun käytän aikaani eri tavoin kuin ennen,
kun saan tuntea, että harrastus virkistää mieltä,
kun opettelen hyvillä mielin lähtemään ja irtautumaan kotisohvasta,
kun harjoittelen kohtaamaan uusia ihmisiä ja
hyväksymään suhteissa vain melko pinnalliset tapaamiset,
opettelen nauttimaan olostani anonyymissä seurassa,

myönnän, että tuntuu yllättävän helpottavalta
onnistua pikalähdöissä kassia vaihtamalla,
huolitellen itseni nopeasti vain käymällä suihkussa
 ja pukeutuen silitysvuoren päällimmäiseen vaatteeseen 
ajatellen sen suoristuvan päällä,
opettelen iloisesti luopumaan vanhan kotiroolini ilmentymästä.

Jotain uutta kohti olen ollut menemässä jo jonkin aikaa.
En usko sen olevan itselleni huonoa,
päinvastoin.
Uusi syksy, 
selvästi uudet, erilaiset tuulet,
enemmän ilmaa ympärillä...
ja perhe yhä hengissä.