maanantai 21. huhtikuuta 2014

Naisenkaarella 2


Osastolla,
 munasarjasyöpää sairastavan huonekaverina,
kuumeessa ja selkää vihlovassa yskässä. 
Tutkimuksissa ei löydy heti mitään. 
No eipä tietenkään, epäilen vain, 
että fibromyalgigon keho 
nyt vaan on suuttua tussahtanut
roboteista ja kameroista.

Yskä valuu syvemmälle, 
virtsa alkaa karata holtittomasti,
öisin kulkeutuvat mieleeni 
muistot samalta osastolta
keskenmenojen vuoksi. 
Kuollutta esikoistakin on oltu täällä
käynnistämässä.
Itkettää.
Vanhat surut tulevat yllättäin pintaan.
Luulin, että ne oli jo itketty.

Keho puhuu. 
Kehomuisti muistaa. 
Keuhkokuume on tällainen.
Viimeksi yhtä väsyneenä,
kun mies sairastui ensimmäistä kertaa,
kun lapset olivat pieniä.
Minun kehoni reagoi rasitukseen näin:
keuhkokuumeella,
viimeksi kuumeettomalla,
nyt kuumeen kanssa.

Onneksi 
on kokonaisvaltaisesti hoitava
 ja kuunteleva lääkäri S, 
joka kirjoittaa heti lähetteen.
Pääsen ajelulle viilentymään, 
nuori poika kärrää minut
pyörätuolilla vinhaa vauhtia keuhkokuvaan.
Dg todentuu.


Toivottavasti kukaan ei huomaa,
että olen väärässä paikassa, 
kuten lääkäri hraX totesi huonekaverilleni.
Voiko niin sanoa potilaalle 
teidän mielestänne?
Ei, minusta.


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Naisenkaarella 1


Ennen joulua se yllättäin löytyi, 
ihan valtavan kokoinen myoma kohdussa.
Ct kuvalla etsittiin ihan muuta, 
mutta löytyivätkin muutokset maksassa 
ja tuo lapsen päänkokoinen tiivis pallukka. 
Maksamuutokset on talven aikana todettu 
radiologien toimesta hyvänlaatuisiksi 
eikä niille tarvitse tehdä mitään.
Mutta kohdunpoistoleikkausta alettiin siis suunnitella. 
Kaksi lääkäriä arvioi, että kasvaimen koko 
ja minun keskimääräistä lyhyempi kehoni vaikuttavat siihen, 
ettei poistaminen tähystyksellä tai avoleikkaamalla 
 ole kumpikaan täysin yksiselitteinen juttu.


Piti saada kaksi lääkäriä leikkaukseen mukaan. 
Alettiin tarkoin suunnitella miten toimitaan. 
Hoitoni siirrettiin Hatanpään sairaalasta 
Yliopistolliseen Keskussairaalaan. 
Suunniteltiin poistettaviksi koko kohtu ja munanjohtimet. 
Nykykäsitys ei selvästikään tue munasarjojen poistoa. 
Se kuitenkin jäi vaivaamaan minua. 
Ajattelin kai, että yksi syöpätapaus perheessämme 
on meille riittävästi
 ja jos huolta nyt jotenkin voisi vähentää, 
niin vähentäisin tai sulkisin pois 
mahdollisia tauteja minuun tulemasta, 
kuten nyt epämiellyttävintä mitä tiedän, 
munasarjasyöpää.


Leikkauspäivän aamuna viikko sitten menin sairaalaan 
ja tapasin leikkaavan lääkärin. 
Esitin toiveeni myös munasarjojen poistamisesta 
hänen harkintansa ja toiveeni mukaan. 
Kaikki poistettiin. 
Yhden päivän pökkyrä. 
Seuraavana ylös ja kotiin. 
Olin elämäni kunnossa.


 Mutta kului 1 1/2 vuorokautta, niin kuume iski. 
 Siitäpä lähti pyörä pyörimään. 
Palasin synnytysvastaanottoon 
hyvilläni siitä, etten tule synnyttämään, 
muuten täynnä huolta ja surua. 
Sitä on nyt vajaa viikko.


Huoleton vai huolekas mamma


Lapsi sanoo, että huolehdin liikaa.
Liiasta en itse ole varma, mutta huolehdin.

***

Rouva Pioni siis piti pienen tauon,
hän kohtasi tarkimman suunnitelman, 
joka hänen elämässään on tehty 
moniammatillisessa tiimissä vain 
ja ainoastaan hänen
hyvinvointinsa vuoksi.

Mitään eikä milloinkaan 
ole suunniteltu kohdallani niin 
perusteellisesti, tarkkaan 
ja monipuolisesti kuin matkaa, 
jolta tänään palasin.

Tai oikeastaan,
 suunnitelmalle tuli tehdyksi jatkosuunnitelma,
koska jotakin meni vikaan.

***

Kaikenkirjava puutarha 
oli kuitenkin mukana sisäisessä
maailmassani ja yllättävää kyllä, 
kaipasin kirjoittamista useasti.
Blogini syntyaikoina miltei päivälleen 4 vuotta sitten
tuntui, että blogi etenee etupäässä kuvien ja visualisuuteni
keinoin. Nyt tuntuu, että kuvat toistavat itseään ja
blogi on muuttunut itselleni yhä enemmän päiväkirjaksi,
jonka rivivälejä luen ja ehkä teistäkin joku lukee.

Ei siis ollut matkassani tietokonetta, 
ei kunnon pehmeää kynää,
ei muistilehtiötä, 
sillä tuli äkkilähtö.

Piti ottaa selville 
missä on synnytysvastaanoton ovi.
Siinä hötäkässä unohtuivat 
pienet pikkiriikkiset 
Orvokki-vauvani, 
jotka muistin vasta
 oltuani poissa usean päivän ajan.

Tänään totesin niiden voivan hyvin,
kun toisaalla iloisesti tuplaantunut
talventähtien määrä,
jo illan tullessa sulki pieniä
auringonkeltaisina loistavia 
kukkiaan.

***

On siis itselleni tärkeää,
nyt palata siihen 
mitä sisälläni on viime päivinä liikkunut.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Maailman Ihanin Tyttö kosketti minua taas












Voimauttavan valokuvan tiimoilta 
syntynyt valokuvanäyttely 
on tullut 15 vuoden ikään.
Miina Savolainen lähti kehittelemään menetelmäänsä
 huostaanotettujen tyttöjen kanssa nuorena sosiaalikasvattajana. 
Nykyään Savolainen voimauttaa ihmisiä 
opettaen ja korjaten asenteita kuvassa olemiseen, 
kuvatuksi tulemiseen 
sekä tuomaan lempeämpää tarkastelukulmaa
 omien tai perheen kuvien katseluun.

Maailman Ihanin Tyttö-näyttely 
palasi siis ulkomailta takaisin Suomeen. 
Näyttelyyn on nyt yhdistetty kuvia 
TV-sarjaan liittyvistä kuvista. 
Mukana on siis nyt 
kuvista voimautuneita miehiäkin.

Minä näin juhlanäyttelyn Vantaalla eilen. 
Kokemus oli jokseenkin vavahduttava.
Koin rinnassani pakahduttavan ja myllertävän palan
katsoessani noita näyttelyyn ripustettuja kuvia, 
kuunnellessani nauhoitteilta ihmisten tarinoita 
omasta voimautumisestaan valokuvien avulla.

Itse en koe valokuvassa olemista mitenkään luonnikkaana.
Sellainen ei ehkä kuulu luontevasti 
aikakautemme ihmisten käsitykseen itsestä 
eikä asenteisiin kuvassa olemisesta.
Eipä ole milloinkaan ollut tapanani asettua kuvattavaksi 
ja pyytää ketään ottamaan minusta itsestäni 
haluamaani kuvaa.

Se harmittaa minua, 
sillä joitakin tärkeitä kuvia puuttuu. 

On, minusta kuvia,
 kaikissa elämänvaiheistani,
mutta,
ne ovat kuvaajan näkemyksiä minusta.

On hyviä, on huonoja,
on sellaisia joista pidän (salaa).
Kaikkein kamalimmat olen tuominnut poistettaviksi.
Ne ovat sellaisia, joissa en ole kyennyt 
katsomaan itseäni.

Tässä siis syy, miksi Savolaisen menetelmää 
tarvitaan, sillä

***
monessa muussakin suhteessa suhtaudun itseeni
arvostellen ja kriittisesti.
Sellainen, ylipäänsä,
 lienee meissä ihmisissä tavallista.
Mutta siitä seuraa, se,
 etten voi aina niin kovin hyvin, ja
että suhtaudun sen ajatuksen myötä 
myös kanssaihmisiini kriittisesti.

***
Tuosta piirteestä voisin vähitellen
 koettaa päästä eroon.
Jospa oma oloni 
ja sen myötä läheistenikin olotila 
paranisi ja kevenisi.
Olenkin tämän vuoksi lupautunut 
sekä itselleni että ystävälleni
tekemään matkaa elämänkaarelleni.
Se alkakoon hitaasti ja sallien...

Rohkenin eilen heittäytyä istahtamaan 
tähän kullatulle tuolille
ystäväni kuvattavaksi
kuin myös tähän allaolevaan kuvaan
Ateneumin Tove Jansson- näyttelyssä.




Näistä voin nyt alkaa

opetteluani ja hyväksynnän tietä.


***
Jo aiemminkin olen tullut kosketetuksi
Miina Savolaisen kuvista ja
Maailman Ihanimmista Tytöistä.

Täältä löytyy lisää Ihania Tyttöjä
ja myöskin täällä
on voipunut käynyt voimaatumassa kuvista
Kurkkaa vanhoja tekstejä ja kuvia. 
Tällä kertaa en rohjennut selvästikään
ottaa noin yksityiskohtaisia kuvia.
Jotain siis tapahtuu kolmessa vuodessa.


lauantai 29. maaliskuuta 2014

Elämänkaarella


Tässä kaupungissa minä olen elänyt lähes tulkoon koko elämäni. 
Tänään istuin koskenrannalla,
yllättävää kyllä, suljetussa ravintolassa.
Aurinko paistoi suvannolta sisään.
Pääsin vieraisille ikätoverini elämänkaarelle.


Elämä on kummallinen liittymäkohtineen,
 palasineen ja kokonaisuuksineen.
Kuuntelin tarinaa elämästä. 
Pohdimme toistemme reittejä,
yhteneväisyyksiä ja eroavaisuuksia.
Kullakin on oma tiensä, 
kaikilla omat koukeronsa.
Minä kuljen nyt koukeroista kohtaa,
sen verran epäselvää 
etten ymmärrä tarkoitusta,
vai onko vain niin, että iän myötä
asiat vain alkavat erottua eri tavoin,
synkät sävyt syvenevät,
heleät sävyt hälvenevät. 
En tiedä sitäkään johtuuko tarpeeni 
jäädä pohtimaan elämän ulottuvuuksia ja
mutkittelevuutta iästä vai elämänkokemuksesta?
Tiedän kuitenkin, 
että kanssani on kaltaisiani ikätovereita
mietiskelemässä samankaltaisia kysymyksiä 
juuri tänä keväänä.

Ennenkuin ravintola aukaistiin yleisölle,
otin vastaan tehtävän
koota oman elämänkaaren.
Tehtävä on kiintoisa.
Toivon löytäväni jotakin,
joka hieman kirkastaa sumeutta,
suuntaa minua eteenpäin.
Olen saamassa tauon, 
jolloin otan aikaa
tälle projektille,
jätän tämän muhimaan…