lauantai 16. toukokuuta 2015

Tuli aika tarttua kameraan, tulee kesä



Kevättalvi on selätetty,
ruukkupuutarhan sipulit kaivetaan maahan,
ulkoilma pökerryttää pään,










tekeillä on suunnitelmia,
malttamattomana 
pääsen korjaamaan ensimmäistä satoa,





on ihan pakko auttaa viimeisiä pesänrakentajia 
ja ihastella talvesta selvinneitä ruusuntaimia




vanhat työrukkasetkin löytyivät
sieltä minne ne oli jätetty.
Sopivasti alkaa kutitella ja
houkutella uusi kesä.




Kaksi viikkoa vielä
ja talvinen taimitarha
vaihtuu päätoimiseksi puuhasteluksi
ympärivuotisella mökillä.


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tyytyväisyyttä





 Olipa kiva ja jännittävä päivä.
oli innostuneiden lukukerhoa, 
iloisia ilmoittautumisia syksyn noppakerhoon,
oli vane-värisauvamattoja, käärmeiden mittaamista, 
paljon yhteistyötä, ratkomista, oivaltamista ja neuvottelua, 
hieman koirakoulua, nuoria poliisisetiä, 
cappucinopurkua lasikaton alla 
ja ihan parhaan pikaruuan tein minä.





Lapsen havumerkki hihassa 
ja onnellisuus
eikä haittaa 
vaikka takki meinasi unohtua, 
viherkasvit jäi 
ja osa informaatiosta pätkii. 
Kaikki ei voi sentään sujua.

Helalomanen



Hymiö heart

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Ilosilmiä ja kurttunaamoja




Paras yllätys 
oli kun sain tänäkin viikonloppuna
kummatkin lapseni kotiin.

Tuon toisenkin 
joka harjoittelee maan puolustamista
irtautumisineen ja tiedusteluineen,
joka painelee pitkät matkat 
soiden ja metsien keskellä 
kypärä päässään ja rinkka selässään.

Iloitsen, 
että hän on motivoitunut,
että hän on
onnistunut yllättämään minut
 kestävyydellään ja sisullaan.

*

Tuo nuorempikin 
on kasvamassa aikuiseksi.
Hän on vastuullinen ja tuottaa iloa,
hänestä on hyvää seuraa.
Äidistä muodostuu sivuhenkilö 
kumpaisenkin elämään.
Minä yritän totutella ajatukseen,
että he muka selviävät ihan itse,
ja vahvasti siltä näyttää.

*

Hassua kuitenkin se, 
että yhä vielä he toivovat minulta
lapsuutensa suosikkiruokaa:
 kanasosekeittoa ja lättyjä.
Niitä he saivat ja saavat.
Jää nähtäväksi, saanko minä 
laulun ja kahvin vuoteeseen
vai onko heistä tullut niin väsyneitä
etteivät he jaksa nousta.

*

Aika aikaansa.
Jokaisella omat suunnitelmansa,
oma elämä kuljettaa,
minuakin ehkä kohta.
Minä sain heidät vain lainaan.

*

Mukavaa toukokuista päivää kaikille
ja onnellista päivää äideille.
Iloitkaa lapsistanne ja
sanokaa se heille.



keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Luontoilmiöitä ei haittaa katve




Toisinaan tuntuu, 
että olen katveessa.
Se voi olla kevätväsymystä,
keskittymiskyvyttömyyttä tai
vaikka vuosien saatossa kertynyttä
univajetta uniapneasta.
Se voi olla yhdistelmää niistä.
Tänään katveeseen satoi 
kunnolla virkistävää vettä,
alkoi vihertää, tuoksua,
kuulua naurua ja linnunlaulua.
Illan kuluessa
päätettiin perustaa luovanilmaisun yhdistys.
Voitte uskoa ettei haitannut katve,
oli mukavaa ja aika kului rattoisasti.
Yhdistystoiminta jatkuu...




tiistai 5. toukokuuta 2015

Arjen matematiikka, hahmottaminen ja ymmärtäminen ihan kohdillaan



Pitää vain osata arvioida resurssit oikein
voidakseen olla tyytyväinen lopputulokseen.
Minä olen.

Rikkinäinen pakoputki kesti tismalleen tämän päivän.
Pääsin lähikuntaan ja takaisin
ottamaan elämäni ensimmäistä kertaa
tuntumaa niin ihanaan soittimeen kuin marimba.
Reisilihakset jännittyneinä yritin välttää lyöntivirheitä
soitellessani ylä-ääniä, 
vaikka sehän on ihan typerää pidätellä intoa
tuollaisessa tilanteessa, kun pääsee 5-äänisesti 
kilauttelemaan korvakuulolta uutta soitinta.
HIH.





Tyytyväisyys hipoo kattoa, sillä
samalla, kun ekaluokka laajentaa lukualuettaan,
minä laajennan valtuuksiani perheessä
ja toimialuettani yleensä.
En ota riskiä, että mies enää hitsaisi kotona,
en jaksa odottaa, pistän toimeksi,
asetan rajan, sillä sitäkin minun pitää harjoitella.

Nyt on elämäni ensimmäinen henkilökohtainen
autokorjaamokartoitus suoritettu.
 Auto on toimitettuna autokorjaamoon hitsattavaksi.
Voihan olla, että huomenna vielä pääsen ostamaan
elämäni ensimmäisen pakoputken.
HIH taas.

Vaikka hiukan äärirajoillani 
kieltämättä nyt toimin,
niin kukaanhan ei koskaan tiedä 
miten mukavuusalueeni voi vielä
laajeta.
Jonain päivänä 
saatan vielä vaikka hitsata itse
;)




Ah, mikä tasapaino ja balanssi. 
Eipä olisi eilen uskonut,
kun niin poruutti kaikki asiat.




Uusi hylly asettui tavaroineen olohuoneeseen.
Sen kulmaukseen asetin vanhan jalkalampun ja
valkean nojatuolin.
Mikä ihana naputtelupaikka
minulla nyt onkaan tässä.
Lapsiltani tulee hyvää palautetta,
jopa siltä toiselta, joka hieman eilen uhosi
ettei tee vaivalloista hommaa loppuun.
Hänestä tuli tänään puhelimeeni ihana
tiedusteluhattukuva, 
jossa hän trangiallaan keittelee ilta-ateriaa 
lounaissuomalaisessa metsässä.

Kaikenkaikkiaan hylly olisi ollut syytä
riipaista jo kauan aikaa sitten.
Olisinpa vaan ymmärtänyt tuon.
Olisin välttynyt monilta painekattilamaisilta
tuntemuksilta kehossani.
Jälkiviisautta. Opin
ja
kirjaan tähän, 
muistaakseni vastaisuudessa,
sillä uudet, oudot vastuualueet odottelevat
varmasti minua.





Näin täydellisen tyytyväinen minä 
ei tänään 
tunnustele yhtään epävarmuuksiaan vaan
käy hyvillä mielin nukkumaan.
Tänään kaikki täsmää 
niin passelisti ja luvut menevät
ihan tasan.
Hyvä minä.



sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Toiveiden elättelyä eikä yhtään hurskastelua



On asioita, 
joissa sinnikkäästi
elättelen toiveita.

*

Marimekon Nauru-kangasta
 saisi tulla retrona myyntiin.
Nuorena 
minulla oli siitä vaaleansininen hameasu.
Silloin tuli kertakaikkiaan kerralla 
vaaleansininen väri käytetyksi loppuun,
niin ihana tuo vaate oli.

Talvitakkikin minulla tuota kangasta/tikkiä oli.
Sen pääväri oli tummansininen.
Sitäkään väriä en käytä enää missään.
Kummastakin vaatteesta muodostui
senaikainen lempivaatteeni, 
joka palveli pitkään.

Ehkei Nauru ole vielä riittävän retro,
mutta maltan.

*

Gudrun Sjödenille lähetin postia.
Toivoin takaisin mallistoon
itselleni toimivaa tikkitakkia,
joka on kulunut päälläni hiuki.
Kuosi ja malli ovat olleet minulle
niin passelit ja kohdillaan, 
että heti marssisin ostamaan uuden.

*

Koulusta nyt ylipäätään 
aina kannattaa pitää yllä toiveita.
Koulu, 
jossa yhteisesti keskusteltujen perusarvojen
pohjalta työtä tehtäisiin yhteen hiileen 
iloisesti puhaltaen ja
yhteisiä lapsia opettaen (kasvattaen),
olisi niin unelma.
Toivetta aion elätellä 
vielä noin kymmenisen vuotta.
Sitten saattaa olla, että olen jo eläkkeellä.





*

Toiveiden elättely tuottaa tulosta,
kunhan on rohkea ja päättäväinen.
Tilanteen niin vaatiessa voi päättää lopulta vaikka
kävellä esteen yli.
Sen minä tein, 
kun kävelin syöpäsairaan mieheni yli.
Ostin valkoisen kulmakirjahyllyn, 
josta olen haaveillut jo kauan.
Totesin, että
huonekaluja voi siirtää 
ja hylly voi myös olla muuta kuin 
tummentuneen mäntypuun värinen.


Nikotteleehan hän. 
Mutta niin hän tekee nyt kaikelle joka muuttuu.
Se kuuluu taudinkuvaan, yritän hyväksyä.
Omaa muutostaan hän ei huomaa,
tai sitten torjuu sen.
En tiedä, ei hänkään.
Karua on, mutta totta.

*

Joskus vielä kirjoitan 
suuni puhtaaksi aloitekyvyttömyydestä,
säästäväisyydestä,
pienen pienistä ja varmoista ympyröistä,
loppumattomasta väsymyksestä,
ajattelun hitaudesta ja 
kaikista niistä sanoista jotka puuttuvat.
Toivetta en elättele taudin paranemisesta,
koska tiedän, että hoito antaa vain lisäaikaa,
ei paranna.
Toivetta voisin elätellä, vaikka sen suhteen,
että mies murtaisi sukupolvien ketjun,
 antaisi lapsilleen mallin, 
että tuosta paskasta taudista voi puhua.
Voi ylipäätään puhua pelosta, surusta,
ahdistuksesta, luopumisesta.
Itkeäkin voi.

Niitä kaikkia minä teen toistaiseksi yksin.
On varmaa, että itken myös itkemätöntä ja
sitä jota ei milloinkaan tule,
mutta se on varmaa, että tämä päivä on ollut raskas.
Itkuja on piisannut.




Mutta.
 Sangen tyytyväinen olen tuohon hyllyyn.
Käänsin sohvan katsomaan ulos kahdesta ikkunasta.
Sohvastani voin katsella nyt sekä sireeniä että valoa. 
Valkoisessa hyllyssäni on taustalevyt ja lasiovet.
Pölyn määrä vähenee.
---
ja mikä vahinko:
hätäiset kaksikymppiset kokosivat hyllyn niin,
että huoneen ainoa tvpistoke jäi
hyllykokonaisuuden taakse.

Minua se ei haittaa.
Samalla, kun mietin missä korjautan automme pakoputken,
mietin kannattaako hyllyn taustalevyyn tehdä reikä vai ei.
Olisiko tvtä aika katsoa jossakin muualla
kuin olohuoneessa.
Alttarina voisi nyt viimein
olla piha 
tai seinässä oleva lapsistamme maalattu maalaus.
Johan me on tässä talossa yli 20 vuotta
katseltu hallitsevaa hyllyä,
jossa on keskellä tv.



perjantai 1. toukokuuta 2015

Vanhanaikainen ihminen



Vanhanaikainen ihminen menee töihinsä pollella.
Hän käyttää puhelintaan puhumiseen.
Vappunsa hän viettää tyhjentämällä kirjahyllynsä
saadakseen seinälleen uuden kirjahyllyn.
Vanhanaikainen ihminen ei luovu kirjahyllystä
vaikka se olisi ehkä trendikästä.
Vanhanaikainen ihminen ei seuraa trendiä.
Vanhanaikainen ihminen taitaa taas
uida vastavirtaan.



sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Maadottumista ja juurruttamista




Tämän oven takana 
visusti 
minä pysyttelin miltei koko päivän.
Kotipihaa pitemmälle en lähtenyt.
Yöpaidassa olin.




Ah, että se olikaan, minulle tarpeen.
Ylen 1 jaksoi seuraani koko päivän.
Se ei turhia sanoja löpise,
ei turhia hassuttele,
ei iloitse.
Näin spontaani 
koko päivän mittainen 
kanssakäyminen
sopii vain harvalle ystävälle.
Ylen 1 sopii minulle
ja minä sille.
Illalla sain jopa seuratakseni 
Sibelius-laulukilpailua.
Olen onnekas.




Huonekalut vaihtoivat järjestystä, 
pölyt saivat kyytiä,
lojuneet valokuvat pääsivät niille kuuluville sivuille,
verhot keittiön ikkunaan.
Mietinnässä oli monia asioita,
joita puntaroida
sohvan ollessa eri kohdissaan ja
koiran saadessa rapsutuksia.




Tällainen maadottuminen 
pitkästä aikaa kotiin 
on sekä hyödyllistä että terapeuttista.
Tästä ei voi seurata muuta kuin hyvää.
Sen uskon.



torstai 23. huhtikuuta 2015

Mikä sopii illanvirkulle ei sovi aamuntorkulle





Kun illanvirkku yhdistää ilottelun ja 
harrastamisen 
ja
yhdistää siihen vielä liikaa kahvia,
käy huonosti.

Mieli on yömyöhään 
hassun hyvä ja virkeä
 ja
jatkoseuraamukset 
ovat huonot.
Huomenaamulla herätessä
tuntuu siis samalta 
kuin tänäänkin.

*

Aamupainoitteinen työ
aikuismuskaria, kehorytmejä ja
mekkoateljeeta harrastavalle
illanvirkulle innostujalle
on huono yhdistelmä.

*

Miten tuon voisi välttää?
Pitäisikö pidätellä innostumista?
Lakata harrastamasta?
Harrastaa jotakin ei niin innostavaa
vai jäädä pois töistä?

*

Pian loppuu 
sekä harrastus että työ.



Ei ole kohden koskaan,
sanoi mummo,
joka tiesi paljon elämästä
ja ihmisestä,
siitä psykofyysisestä kokonaisuudesta,
jota minä yhä opettelen tuntemaan.
Karua.



lauantai 11. huhtikuuta 2015

Sipulin kuorimista, mandalaa, slowta ja flowta





Tämä nyt on tätä.
Rajojen opettelua ja pitämistä.
Kehiä, mandaloita ja 
sipulin kuorintaa.


Tänään oivalsin jotakin siitä
miten epäonnistuessaan voi peruuttaa
vain kaksi askelta 
ja ottaa suunnan taas uudelleen.
Kirjaan sen tähän, muistaakseni,
koska minähän en opi mitään kerralla.
Tulen siis palaamaan tähän.


Ja kuten nykyaikaan kuuluu,
kai tällekin on jokin trendikäs nimi
slow tai flow 
tai ei sen niin väliä.



ps.
Kuvat ovat lasten vapaavalintaisista 
tekemisistä viikon viimeisellä
koulutunnilla.
Minä niin ilahduin näkemästäni,
varsinkin tuossa punaisella matolla.