sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hyvin juurtuneita




Kesä helli keväällä juurruttamani viherkasvit 
valtavan kokoisiksi ja kiiltävälehtisiksi 
vaatehuoneen ikkunalaatikossa itäisellä ikkunalla. 
Joku sanoo, että huomenna sataa…
Pitäisikö nämä nyt siirtää saviruukkuihin?
Milloin se syksy taas alkaakaan?
Siinäpä se joka syksyinen kysymys.




Omat unikkohempukkani jatkavat kukintaansa. 
Ne ovat saaneet seuraansa uhkeat daaliat.
Kuinka iso siitä sateesta tulee?
Pitäisikö nämä poimia maljakkoon?
Kuinka voimallisesti se tällä kertaa piiskaa?

Sivuseikkoja lopulta.

Pääasia, että sain oman 
tyttöhempukkani ehjänä kotiin
viikonlopun festareilta.
Niin se äidin mieli muuttuu ja
lapsi kypsyy,
vielä keväällä uhosin, 
että vain sillä ehdolla hän saa lähteä,
kunhan olen samassa kaupungissa,
samaan aikaan.

On tässä tullut takkia jo käännetyksi
näiden aikuistuvien kanssa.
Alkaa olla kai aika luottaa
heidänkin juurtumisiinsa.



torstai 14. elokuuta 2014

Olisko jossakin vettä?







Talvinen taimitarha 
aloitti toimintansa.
Hiki virtaa ja
kivennäisvettä kuluu.
Jokin kaivo koulun pihassa
olisi mukava.
Sellainen, jossa olisi 
virtaavaa vettä 
turvallisesti tilkkanen.

Onneksi on kotona suihku.
Pitäisi vaan malttaa lähteä
töistä kotiin,
kun ei ole ne lyhyet päivät,
vaikka joku yhä niin luulee.

lauantai 9. elokuuta 2014

Keskellä keskiaikaa ja hirmuista hellettä



Täytyy tunnustaa,
että hieman innnostuin
noista keskiaikaisista puvuista…
näitä tulee nyt MONTA.












Liikkeellä tapahtumassa oli kokonaisia perheitä ja
kaikenikäisiä ihmisiä.
Se juuri olikin kiinnostavaa.









Tarjolla oli tekemistä, 
materiaaleja ja täydennystä 
vaatetukseen ja varustukseen,
koruja ja syötävää.
Hieman ällikällä lyötynä
olin tästä kaikesta.














Nykypäivä soluttautui somasti
keskiaikaan.




torstai 7. elokuuta 2014

Pieni pala kiehtovaa Gotlantia





Nuoret ja hieman vanhemmat 
etsivät vilvottelupaikkoja
Visbyn kaupungissa.
Väkeä tungeksii kaduilla
normaalia enemmän
sillä kaupungissa vietetään 
keskiaikaisia juhlia.

Minä osun sinne milteipä
vahingossa juuri tuohon aikaan,
mutta minuapa silmänruoka 
aina vain jaksaa kiinnostaa.
(Vaikka kuulemani mukaan 
kauneuskäsityksessäni olisikin
parantamisen ja kehittämisen varaa,
esittelen nyt kuitenkin, mitä taas näin.)








Minä siis yhä pidän vanhoista taloista, 
seinistä, ikkunoista ja ovista.
Minä pidän pihoista,
joissa kasvit saavat rauhassa vallata alleen 
miltei kaiken.
Minua kiehtovat 
katoille asti ulottuvat köynnösruusut ja
kaduille taipuvat salkoruusut talojen edustoilla.










En pistä pahakseni 
verhottomista ikkunoista,
joista voin vilkuilla 
ikkunalaudoilla olevia esineitä.
En harmittele myöskään näkymää, 
kun voin yläilmoista katsella alas
punatiilisiä kattoja.

Joku tässä nyt kuitenkin on,
joka minua niin viehättää,
että lähden matkan päähän
laivalla,
josta en oikeastaan yhtään pidä,
vain nähdäkseni juuri tätä.




Hellejakson yhä jatkuessa,
olen jo niin tottunut kuumuuteen
ettei minua haittaa edes pilvetön taivas
eikä selkää ja kasvoja pitkin valuva hiki.
Estrogeenikään ei nyt auta kuumuuteen.
Siihen auttaa vain lämmin ilmavirta
laivan ulkokannella…

ja usko pois se on yölläkin 
lämmin.
En ole ennen kokenut moista.
Minua ei siis haittaa nyt
mikään.
Vielä on kesää.
Vielä on lomaa.