lauantai 21. maaliskuuta 2015

Rajaamisongelmia





Taas on alkanut pidättely ja pitely 
noiden puutarhakuvastojen sivuuttamiseksi ja kaukaa kiertämiseksi. 
Miten kotiinkannetut sivustot voivatkaan olla niin täynnään 
sinivaleunikkoa, köynnösruusuja, uuden värisiä särkyneitä sydämiä, 
puhumattakaan pioneista tai kurjenpolvista. 
Ehkä minun ongelmani on tässäkin se rajaaminen. 
En ole ymmärtänyt rajata 
kaikenkirjavan puutarhani värimaailmaa. 
Nyt juuri tekisi niin mieleni 
kirkkaanpunaista Tove Jansson-ruusua 
ja kerrottua laventelinsinistä kurjenpolvea. 
MIkä avuksi ja neuvoksi 
tällaisena houkuttavan koukuttavana 
lauantai aamupäivänä?

Onneksi maa on vielä jäässä.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Auringonpimennyksen piti olla vasta huomenna






totesi kaimani Minna Canth yli 100 vuotta sitten.
Tuosta ja tuohon sävyyn puhuttiin tänäänkin.
Tekee välillä tiukkaa tämän kanssa.
On surullista luopua,
epätoivoista pitää kiinni johtotähdistä.
Miten sinä vältät puolikuollutta elämää?





sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Luottamustehtävä





Sain soltultani luottamustehtävän:
tarkoin varjeltujen 
puolustusvoimien smurffihousujen korjauksen.
 Tehtävä piti suorittaa kotilomalla.
koska housut huolletaan itse, 
koska niistä ei voi luopua.
Kai ne lienevät perintökalleudet,
kuulemma ihan harvinaisuudet.
Kaipa ne sitten 
seuraavassa käänteessä siirtyvät
seuraavalle hierarkiassa.




Useita pikkuvikoja olikin kertynyt noihin 
ikiaikaisilta näyttäviin suosikkihousuihin.
Hän oli saanut ne käyttöönsä jollakin vaihtokaupalla.
Hassua touhua tuo välineistä kiinnipitäminen 
ja niistä huolehtiminen tuolla PV:ssä.
Ihan erilaista kuin kotona.
Kai se on jokin statusjuttu.

En olekaan ennen huolitellut 
tuon lapsen housuihin heijastinnauhaa.
Pitäähän soltun jalat olla turvassa iltalenkillä...
tai missä niitä sitten käytetäänkin.
Tuskin ainakaan tiedustellessa ;)



perjantai 13. maaliskuuta 2015

Katupölyä ja ensimmäinen talventähti



                                                              Kaupunki pölyää.
Pitää mennä eteenpäin hengittämättä ja
hiljaa. Työssä on sama juttu.

Opettajahuoneet ovat kummallisia paikkoja,
kovin sivistyneitä, tärkeileviä, falskeja.
Luokkahuoneissa asiat vain tapahtuvat. 
Ilma liikkuu, puff. 
Asioita tapahtuu, niihin tartutaan, 
ei ehditä nukkua yön ylitse,
kriisejä ei ennätetä pelätä, 
niitä tulee ja ne sovitaan. 




Viikonlopussa helpotusta tuo Tupperware-leipomo,
kodissa tuoksuu ja maistuu kardemumma.
Tytärlapsi keventää kevätvaatteisiin,
hymy leviää silmiin ja huulille,
ponnari kääriytyy nutturalle ja menoksi.




Saan odottaa iltaan
ennenkuin tiedustelijakokelaani
ilmaantuu ovelle uusi villabaretti päässään.
On ilmiselvää, että
turhaan kannan huolta.
Hän ui kuin kala vedessä,
klo 5.15:n aamuherätyksistä, 
lenkkeilyyn,
marsseihin, 
suunnistukseen ja
retkiruokailuun.
Termistöä, josta en osaa
toistaa sanaakaan.



Kevään ensimmäinen kullankeltainen
talventähti on puhjennut loistoonsa
kuolleiden lehtien ja mullan sekaan
kuukautta aiemmin kuin vuosi sitten.
Kevät kurkottelee meille ja
kääntää talvea taakse.







lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lauantaituuletusta



Pää ja mieli tuulettuvat tänään.
Ihana lauantai.
Puuhaan omissa oloissani 
kaikkea yhtä aikaa.
Sellainen tuulettaa minut.

*

Saapuu kolmas lapsi.
Tummapaahdettu, vastajauhettu 
tuoksuu ja maistuu.
Hän hymyilee.
Juttelemme kuulumiset.
Ilahdun hänestä.
Lähetän terveiset hänelle,
joka on kurkkukipuisena ja 
valmiudessa reppunsa kanssa.
Miten totun?

*

Tytärlapsi halaa.
Ihmettelee
mihin joudun sitten,
kun he muuttavat kotoa.
Ehkä totun ennen sitä.

*

Hämmentynein mielin, 
 on kai äitien lupa
ottaa vastaan uudet vaiheet elämässä,
elämähän antaa ottaessaan.
Ei lie oikeaa, ei väärää tässä.

*

Ilta hämärtyy.
Koraanin aloitussuurat,
kulttuurisin perustein,
vaativat tarkkaa kuuntelua.
Kuulen sieltä
tuttujakin ajatuksia.
Pidän Hra Hämeen-Anttilan 
rauhallisesta äänestä.

*

Leppoisaa ehtoota!
Minä jatkan rauhallisen
musiikin seurassa.












perjantai 27. helmikuuta 2015

Asfaltti pilkottaa voisin ostaa ensimmäiset narsissit






Kotikatu sulaa lumesta,
samoin eteläinen piha.
Ikeassa tarjottiin kuluneella viikolla
jo pikkunarsisseja,
en ollut yhtään sillä tuulella.
Nyt saattaisin jo olla.




Lueskelin vanhoja blogitilastoja.
Blogin pitämistä olen
harrastanut pian viisi vuotta.
Siihen mahtuu monenlaista.
Vanha blogini 
näyttää minusta värikkäämmältä.
Elämäkö harmaantuu?




Pelottaa ajatella samaa aikaa eteenpäin.
En ajattele.
Olen tässä ja nyt.
Menen rappusten alle 
ja imuroin talven pölyt.




Vielä on lomaa
ennen...






keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Loma on ihmisen parasta aikaa



Opin, että lautasmallissa on syytä näkyä myös lautanen ja
ilmoitan, että minun työhuoneessani näkyy viimein lattia.
Se onkin ollut pitkällinen prosessi tuo kankaiden,
lankojen ja muiden tarpeellisten tykötarpeiden luokittelu...
ja sarjoittaminen. 
Mutta ei minulta taatusti vieläkään tekeminen lopu.

Kuten nyt nuo kutimetkin,
onhan se sangen ekologista 
neuloa koko ajan samoilla langoilla.
Pipostakin lähti tulemaan ihan liian iso. 
Se on kai syytä aloittaa alusta.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Lomahoitoa ja tytöt tanssivat ruusuilla


Ruusuilla tanssia oli humpsutella kaupungilla ison lapsen kanssa.
Tarpeellista ja virkistävää hankittiin, toistemme seurasta nautittiin.
Mukaan tarttui vähän vaaleaa pipolankaa, jonka rinnalle lisätään
teeteen Paljetti-lankaa sekä äidille että tyttärelle. 
Viikonloppuna katselin lempikahvilassani neulottuja pipoja,
joissa oli turkistupsu. Ne maksoivat yli satasen kappale.
Niin että vaikka lankalaatikot kotona tursuavatkin
ja joku voisi väittää, että langat kannattaisi jättää ostamatta,
me teimme kuitenkin melkoiset säästöt.
Mistähän saisi hankituksi turkistupsut?

Kotona vietetään talvilomaa 
lankalaatikoita ja kangaskasoja inventoiden.
Riittää ettei tarvitse herätä kellon tahtiin ja että on aikaa
nauttia maljakossa olevista kirjavista tulppaaneista.
Opettelen nukkumaan yöni syvää unta ja hiljaa.
Perhekin nauttii ;)
Tavoitteena olisi saada haltuun vuorokausirytmin 
lisäksi myös säännöllisen syömisen rytmi.
Lyhyisiin ruokaväleihin totuttelu on vaikeaa.
En meinaa päivän aikana millään ennättää syödä 
riittävän montaa pientä ateriaa,
vaikka suunnittelisinkin ruuan etukäteen.
Olo kohenisi kuitenkin paremmilla syömisillä ja unilla.
Ulkoilun lisääminen olisi myös luonnikasta valon lisääntyessä.

Itseaiheutetun huonon olon välttäminen
olisi nyt suurin ja tärkein tavoite tälle keväälle.
Siksi onkin parasta lomahoitoa minulle olla parhaan
tyttöni seurassa lähestulkoon tasavertaisina aikuisina
ja vaikka tanssia ruusuilla.
Kesällä hän on täysi-ikäinen <3



tiistai 17. helmikuuta 2015

Ihminen tarvitsee päivien päiviä








Olen aina ollut sitä mieltä, että arjen keskelle ihminen tarvitsee 
päivien päiviä ja juhlahetkiä 
selviytyäkseen arjen tasaisuudesta, harmaudesta ja siitä,
ettei onneksi mitään hätkähdyttävää eikä kummallista tapahdu.
Viime perjantaina meille osui kohdallemme päivien päivä.
Arjen harmaus, uupumus, sairaus,
ikuinen rahapula ja kaikki roso kaikkosivat, 
kun saimme juhlia esikoisen 
sotilasvalaa ja kuopuksen wanhojen tansseja.




Täytyy myöntää, 
että ensi kertaa näin sydämeen käyvästi mietin sitä,
 mitä maanpuolustaminen tosiasiassa tarkoittaa, 
ja mihin poikalapseni nyt itsensä lupaa 
kunnian ja omatuntonsa kautta. 
Toivottavasti Suomen tilanne ei milloinkaan palaa siihen, 
että kansalaisemme joutuvat sodassa henkeään vaarantaen 
sotimaan maamme puolesta.

Myönnän myös, 
etten ole ymmärtänyt oikeastaan mitään maamme puolustusjärjestelmästä
enkä myöskään siitä, mikä arvo puolustusvoimien 
järjestämällä koulutuksella ja hyvin organisoidulla kokonaisuudella 
on keskenkasvuisiin nuoriin miehiin, jotka
ovat vasta pääsemässä omasta uhmakkaasta iästään 
rajojen kokeilijoina ja niiden uhmaajina.
Kuuden viikon alokasaikana on poikani sanojen lävitse kuultanut 
kunnioitus puolustusvoimien järjestelmää kohtaan. 
Hän on myöntänyt ja hämmästellyt miten merkityksellistä kaikelle toiminnalle on järjestys, rajat ja kuri. Hän on taas saanut huomata sen miten hyvällä ja asianmukaisella käytöksellä asiat etenevät hyvässä ja kannustavassa hengessä.
Mielenkiinnolla jään nyt seuraamaan mitä vuosi tuo tullessaan.



Alokkaastani en tiedä, ja tyttärestäni sen verran, 
kun hän aamulla kampaajan jälkeen ennätti kertoa, 
että nyt alkoi jännittää...

Mutta minua jännitti.



Tuttuun tyyliini jännitin muiden jaksamista ja selviämistä eniten. 
Tällä kertaa jännitin mummin selkää. 
Jännitin myös puolison jaksamista ilman päivälepoja, 
sitä miten lääkitys pitää ja suojaa häntä voimakkailta epilepsiakohtauksilta, 
jotka voivat olla vaarallisia ja jopa kohtalokkaita. 
Miehen kasvoista luin päivän mittan lisäntyvän väsymyksen. 
Sanojen puuroutumisesta ja sekoittumisesta huolimatta,
hän jaksoi ja oli mukana juhlissa iltaan asti. 
Lopuksi hän vielä tanssitti tyttärensä ja vaimonsa
iloiten ja hymyillen kuin ohittaen vaikean sairautensa.



Lapsieni tempauksia minun ei onneksi tarvitse enää jännittää 
vaan saan nauttia heistä, miten he osaavat olla tilanteidensa tasalla 
ja hoitaa ne hallitusti, kauniisti ja mieltä ilahduttavalla tavalla.

Nautin katsellessani alokasta tyttöystävänsä kanssa.
Hän osaa ja haluaa ottaa tilaa heille kahdelle.
Pidän tuota tärkeänä. Kuitenkin hän huomioi meidät muut
esittelemällä varusteitaan tupatarkastusta tehdessämme.
Iloitsin siitä luonnikkuudesta, jota hänestä kumpuili, 
kun pääsin seuraamaan häntä kavereidensa
parissa kahvikioskilla, sotkun munkkijonossa.

Iltasella jääkäri suorastaan yllätti hakiessaan sisarensa tanssiin 
ja tanssittaessaan prinsessaa iloisesti rupatellen.




Hieman nolona joudun myöntämään, että vielä vuosi sitten
olisin ollut valmis ostamaan tyttäreni pois 
noista kulutushysterialta ja kilpavarustelulta tuoksahtavista tanssiaisista. 
Nyt näen asian toisin.

Juteltuani muiden äitien kanssa, ymmärsin ehkä jotain siitä,
mitä tuo päivä merkitsee tyttöydelle ja naiseudelle.
Tulin myös huomaamaan miten ensiarvoista käytös- ja tapakasvatusta
tanssiminen ja juhlakokonaisuuden harjoitteleminen on ollut.
Tuonkaltaisia juhlia ei perhepiirissämme milloinkaan harjoitella.
Käsinkosketeltavan kepeä ja iloinen tunnelma koululla sai minut 
vakuuttuneeksi myös siitä, miten tärkeä asema yhteishengen
luojana noilla tanssiaisilla on. Kakkosluokkalaiset tarvitsevat yhteishenkeä
tsempatakseen toinen toistaan raskaan lukion selvittämiseksi.
Onneksi lakkasin kyseenalaistamasta, olin valmis suunnittelemaan ja
tukemaan lapseni prinsessapäivää.
Ehkä tytärlapsellani on nyt valmiutta kohdata sellaisiakin tilanteita, 
joita äitinsä on kauhistellut ja tarkoituksella vältellytkin.



Olen siis ylpeä siitä, 
miten tyttäreni rajasi ja teki järkeviä valintoja
perheemme budjetin huomioiden, voidakseen osallistua juhliin.
Mekossa säästyi monta sataa sinnikkyyden vuoksi,
kuitenkaan hän ei myöntänyt tinkineensä haaveistaan. 
Käytettiin omia kädentaitoja ja palveluita ostettiin harkiten.
Iloitsin suuresti siitä, miten lapseni osasi hermoilematta
hoitaa suunnittelun, valmistautumisen ja aikataulut. 
Juhlassaan hän loisti tyytyväisyyttä
kauneutta ja onnea. Hän vastaanotti ja piti vieraansa.
Hän sädehti kavaljeerinsa käsivarsilla tanssiaisten ajan. 
Hän herätti huomiota jatkuvalla ja kauniilla hymyllään. 
Hänen oli selvästi helppo ja hyvä olla. 
Minä en olisi pystynyt siihen milloinkaan tuossa tilanteessa. 
Ajat muuttuvat. 
Toista oli silloin, kun minä vanhassa lainapuuvillamekossa 
ja olkihatussani juhlin päivää. 





Kumpikin lapsi sai juhlansa,
nautti vieraistaan ja osasi olla perheensä ja vieraidensa keskipisteenä.
Äidillä ja isällä ei voi täydellisempää päivää olla.
Olen kiitollinen, 
että saimme sen kokea yhdessä koko perhe.




lauantai 14. helmikuuta 2015