perjantai 31. heinäkuuta 2015

Muistelua ja elämä on NYT 2





Kesällä meillä näköjään otetaan kuvat
ja kesiin meillä siten ankkuroituu suurin osa muistoista.
Kökötetään parvekkeella, laivassa, puistossa, rapulla,
kaivetaan, siirretään, huolletaan, ollaan vaan.

*

Nyt siirretään ja huolletaan taas.
Kaikki tapahtuu hitaammin 
ja vaivalloisemmin kuin ennen.
Mies ei jaksa innostua eikä olla mukana.
Apuvoimat ovat erilaiset.
Ne täydentyvät nyt
tuolla aikuiseksi kasvaneella neidillä,
josta on kehkeytynyt varsin tomera 
ja aikaansaava puuhanainen.

*


Kautta aikojen 
on myös mummi multasormi
ollut varsinainen puuhanainen.
Hän on kuulunut kuvioihin 
ja talon talkooväkeen
aina kun jotain merkittävää on tapahtunut.
Hän oli remontoimassa jo silloin, 
kun tähän kahdenhengen taloon muutettiin.

Mummi multasormi on energinen ja
työtäpelkäämätön.
Hän ei kaihda ryhtyä mukaan
 siirtoihin, huoltoihin eikä kaivuisiin.
Häneltä ei puutu ideoita.
Hänellä ei ole ennakkoluuloja,
mitä uusiin projekteihin liittyy.

Sanottakoon se,
että hänelle (ja meille) 
on ollut suureksi siunaukseksi, se että
sain hänet innostumaan 
tuosta hänelle rakkaaksi tulleesta
pienestä puutarhamökistä keskellä kaupunkia.
Siitä, pienestä punaisesta,
mäen korkeimmalla nyppylällä,
josta näkyy järvi ja Näsinneula.
Siellä hän tänäkin kesänä, 
sadetta pelkäämättä, virittyy 
tulevan talven varalle mylläämällä 
kompostissa ja kukkapenkeissä,
valamalla betonia 
ja virkkaamalla omenapuulle pitsirunkoa.

Sellainen on äitini, 
mummi multasormi,
tämän sadekesän 
kehkeyttämä bloggari.

*

Tuosta tyttärestäni ei vielä tiedä, 
mikä hänestä tulee.
Ei kuulemma ainakaan 
apulainen vaan johtaja.
Se jää nähtäväksi.
Hyvät ainekset ovat olemassa.
Hän osaa näppärästi
johtaa äitiäänkin lasipuhelimella,
 jos ei satu itse olemaan työmaalla.

Tokihan nuorella mansikkamyyjällä
on kesällä paljon menemistä,
pitää ennättää myydä mansikkaa,
harjoitella autolla-ajoa,
huoltaa ripset ja tavata
poikaystavää.
Aina ei edes ennätä yöksi kotiin asti.
Mutta sellaista se elämä on, kun 
on aikuinen
tai nuori sellainen.

No, kyllä minä muistan,
eihän siitä kauaakaan ole kun...


*
Tämä kaikki hymyilyttää minua tänä aamuna.
Tämä kaikki tekee elämästä 
elämisenarvoista ja kiinnostavaa.
Tämä kaikki pitää ajatukset edes välillä poissa 
puolison sairaudesta tai kohtalosta, 
josta kukaan meistä ei tiedä.
Sen me tiedämme, 
että tänään taas sädehoito jatkuu
ja että klo 15 
hän on taas niin väsynyt, 
että nukkuu umpiunta
huolimatta siitä, että on kesä ja päivä, 
että talossa tapahtuu.

No, me naiset saamme silloin taas 
pyyhkiä, laappia, siirtää ja järjestää.
On vaatekaapin täyttämisen päivä
ja sänkyjen siirtämisen päivä.
On kiva päivä.

*

On koskettavaa miten 
naisvoima jatkaa jylläystään.
Naisissa on energiaa, ideoita ja
toisiaan tukevaa voimaa.
Se on jotain alkukantaista ja
syvälle juurtunutta. 
Sitä on vaikea kuvailla.
Se vain on.
Sitä samaa on sukuni naisissa,
mutta myös monissa ystävikseni jääneissä naisissa.
Kiitos ihanat naiset, kanssani.

*



torstai 30. heinäkuuta 2015

Elämä on NYT





Lähti käyntiin kierrätysvimma, 
muisteluvimma, 
huoneiden vaihtovimma.

*
Lapsi kasvoi aikuiseksi.
Näistä kuvista on neljä vuotta.
Hänellä on yllään sama paita.
Minulla hieman kiristää 
tuon pinkin etumusta.
Mies ei enää tarkene
olla paidatta shorteisessa.
Paljon on tapahtunut.

*

Me vaihdamme huoneita,
siirrymme vanhaan.
Siihen, 
jossa nukuimme,
kun muutimme 
kahden tähän taloon.
Siihen, 
jonne lapset syntyivät.
Siihen, 
jossa me kaikki neljä 
joskus mahduimme nukkumaan
 yhtä aikaa.
Siitä on aikaa.

*

On tullut aika palata.
On tullut aika muistella.



On aika 
antaa opiskelurauha
ja yksityisyys
abiturientille.



Me saamme 
näkymän läpi kodin,
erilaisen näkymän ulos.
Minä saan tuulettaa kadulle.
Jotakin vanhaa, hyvää 
palaa mieliin.

*

Nyt on kesää,
on lomaa,
on elämää.
Ennättää vielä
 siirtää, hioa, maalata, 
purkaa, koota, ripustaa...
Niin kauan kuin on elämää, 
on myös aikaa muistella yhdessä.
Muistot ovat tärkeitä.
Ne ovat olleet 
pitämässä meidät yhdessä
näin kauan.

*

Ei tämä pesä ole vielä valmis.
Se jatkaa muuttumista ja 
mukautumista,
sitä rakennetaan yhä
tilanteen muuttuessa.
Siten tämä pesä,
kahden hengen talo 
on aina muuttunut,
tilanteen vaatiessa.

*

Elämä on hyvää,
muisteleminen 
tärkeää ja 
ajankohtaista 
juuri NYT.
Siitä mitä on ollut ja 
siitä mitä on,
tulee hyvä mieli,
 NYT.

*

Elämä on NYT.





sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Idyllistä arkeen





Idyllistä arkeen on lyhyt matka
tai se on oikeastaan vain kääntöpuoli.
Kaiken saa näyttämään elämässä
miltei sellaiselta kuin haluaa.
Täällä virtuaalimaailmassa 
tuo oikein hyvin onnistuukin.
Ei siis tarvitse lainkaan kertoa 
asioiden oikeaa puolta,
kunhan vain zoomailee sopivan teeman ympärillä
kauniiden ja sileiden asioiden piirissä.
Välillä tuo on oikein antoisaa, 
iloista ja helppoa itsellenikin.
Minä en vain voi jäädä kokonaan noihin
idyllisiin maisemiin. 
Koska arkeni on hieman toisenlaista,
on minun jokseenkin välttämätöntä tarkastella sitä totuutta, 
jossa elän.

En siis tavoittele sileää enkä kaunista elämää 
pikkuriikkisessä kuplassa, koska joutuisin kuitenkin  
varomaan kuplan rikkoutumista.
Ja sitä paitsi minulla ei ole yhtään
ylimääräistä energiaa pidättelyyn
kuplassa.

*

Jos nyt jotain toivoisin, niin sitä, 
että omat lapset ymmärtäisivät elämässään
eron kuplalla ja todellisuudella,
kuin myös sen, että asioilla on kääntöpuoli
kuin myös tunteillakin.
Minun itseni on yhä opeteltava 
negatiivisten tunteideni hyväksymistä ja
harjoiteltava niiden tunnistamista ja ohipäästämistä.
Jumittuminen kumpaankin
on pelottavaa ja sitä näkee paljon,
pysyttelen siis kaikenkirjavassa kirjossa.







Palasin idyllistä arkeen.
Puhelinkeskusteluissa puolison kanssa 
jouduin toteamaan, että hänen puheensa ei vain kulje.
En tiedä onko jokin romahdus puheessa tapahtunut
vai erotanko vain asioita eri tavoin oltuani poissa kotoa.
Muistan kirkkaana kuin eilisen päivän, 
miten kolme vuotta sitten 
totesin miestäni leikkaavalle neurokirurgille, 
että ei haittaa, vaikka puhe jäisi pöydälle, 
kunhan saisin pitää tuon miehen.

*

Nyt on todettava, 
että onneksi ihmiselle annetaan kunakin hetkenä 
ja pieninä paloina vain tarpeellinen määrä informaatiota
onneksi ei siis kertarysäyksellä kaikkea. 
En siis todellakaan tuolloin ymmärtänyt 
millaiseksi elämä muuttuu, kun ei ole kieltä, puhetta 
eikä oikein ajatustakaan. 
On tuo ihminen, 
joka periaatteessa on sama, mutta kuitenkin niin eri. 

Enkä minäkään ole sama, kun en ymmärrä, 
muutun kärsimättömäksi, alan huutaa ja
mikä tosi kurjaa ja rumaa, kiroilla.

Paniikkiani ja hätääni en vain osaa muuten ilmaista.
Lienee tässä kuitenkin etuna se, 
että olen nainen. 
Näyttää nimittäin siltä, että perheemme miehille 
on tyypillisempää olla hiljaa ja vetäytyä. 
Se on kiusallista. 
Tuon nuoremman miehistä 
soisin ainakin opettelevan jonkun muun tavan. 
Noo, ehkä asia on nyt liian akuutti, 
ehkä hän vielä oppii.




No connection,
social not working...
ja mitä niitä nyt on.
Mutta tällaista se todellisuudessa on
elää aivokasvainpotilaan kanssa,
jolla kasvain kasvaa puhealueella,
rankoista hoidoista huolimatta.

On aika epätoivoista juuri tällä hetkellä,
kun viimeisin oljenkorsi 
sytostaattien ja leikkauksien jälkeen on käytössä.
Se on sädehoito, jota tuohon päähän 
on jo kerran annettu täydellä volyymillä
ja joka oikeastaan nyt antaa ehkä meille 
vain hieman lisää aikaa.
Tautia, kun ei voi parantaa.
Pelottaa.

*

Tämä on siis niin PASKA
tauti, jonka kanssa me elämme ja 
joka on tullut meidän väliimme jo kauan sitten.
Silloin vielä saatoimme toivoa, että
joku viisas keksisi hoidon.
Nyt aika alkaa käydä vähiin,
se on pakko myöntää.

Hän näyttelee urheaa, 
ylläpitää kuplaansa
vai
onko se taistelua elämästä 
tautia vastaan.
Se ei ole minulle selvää.
Mutta eihän tässä mikään ole, 
on vain epäselvää.

*

Minulla on nyt kuitenkin tämä varaventtiilini, 
päiväkirjani, jota en jätä käyttämättä,
ja vaikka tämä onkin blogi,
en aio ylläpitää täällä 
edelleenkään pelkkää idylliä.

***
Tätä kirjoittaessani kirvoitti naurut tämäkin.


Niin täynnä totuutta. 
"Oottakstyö seurannee",
kysyi anoppi parempina aikoinaan.
Taitaa sadepäivän iloksi olla pakko katsella 
muutkin uusinnat.




Se huomio vielä tähän,
miten teksti syntyy kuvista
vaan ei toisinpäin.
Samat kuvat yritin
viime yönä liittää samansisältöiseen tekstiin
vaan eipä tullut valmista.
Jännä juttu.
Tämäkin tällainen kaksipuoleinen.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Österlenillä eli Ruotsin provencessa








Köynnösruusuja...
 salkoruusuja...
yrttitarhoja...










Siirtolapuutarhoja...
polkupyöriä...
meren rantaa....




Karhunvatukka kukkii
ja syysvuokko aloittelee.





Näihin mataliin, räystäättömiin,
 vanhoihin taloihin 
ja niiden välissä puikkelehtiviin 
mukulakivikatuihin 
en milloinkaan kyllästy.








Ja se, mikä oli ehdottomasti 
kauneinta tällä matkalla, 
oli Ruotsin provence.
Ajelu halki Skånen 
kumpuilevien ja laakeiden viljapeltojen ja
paluumatka Simrishamnista ja Ystadista
 pikkukylien kautta merenrantaa myötäillen
takasin Lundiin.

Ooh se oli kaunista.

(Ja matkailijalle vinkiksi:
B&B majoituskylttejä
rantatiellä oli tiheään
toinen toistaan suloisempien
valkeiden ruusuköynnöstalojen vierustoilla).

Tämä kuva ystävän puutarhasta ilta-auringon laskiessa



keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Iltapäivä Kööpenhaminassa





En malttanut 
olla pistäytymättä 
pikapikaa
ensin iloisella Tanskan maalla...







Ihan välttämättä 
piti saada hieman smörrebrödiä 
ja kahvikupillisen kanssa 
kunnon tanskalainen viineri.





Tosiasiassa tapoin aikaa,
halusin kerralla päästä irti arjesta
nauttien erilaisesta ilmapiiristä,
siitä iloisen kepeästä.






Piti tarkistaa Gudrunin ale
Fiolstradella ja 
bongata edes yksi 
ihan uusi löytö.
Tällä kertaa se oli 
Handelskompaniet 
Notre Dame
Norregade 7:ssa.

*

Löytyi siis
värikäs pläjäys
neulottua puuvillaa,
somia pyykkipoikia 
ja ihastuttava lyhty,
joka lähti tuliaisiksi.


*





Sitten vain... 
hengitellen, 
kuullostellen ja
 silmäillen
katukuvaa... 
hikeä valuen
kun on se niin ihanaa,
olla irti kaikesta 
ihan yksikseen
 ikioman intuition mukaan 
 vain ajelehtia.




Ja lopuksi hypähtää junaan,
matkustaa Öresundin sillan ylitse
Malmön kautta Lundiin,
 pieneen idylliseen opiskelijoiden kaupunkiin,
joka onkin yllättäen kovin uninen
kesäkaupunki.

*

Mutta se ei haittaa,
sillä siellä minua odotetaan...





maanantai 13. heinäkuuta 2015

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Ei ole ihmisellä asiat huonosti, jos saa aamupalaksi kirsikoita ja tuoreita mansikoita







Ilmaa ja happea ympärille,
 raikasta vettä kahlata,
sopivasti uusia avaria maisemia ja
hyvää seuraa,
sitä minä tarvitsen ja saan nyt.
Minulla on hyvin.
Sain syödäkseni kirsikoita ja
tuoreita mansikoita aamupalaksi,
minulla on uusi punainen matkareppu ja
lentolippu käsilaukussa ja
passikin on.




Kotona kaikki kieltämättä pyörii samaa
pientä, arkista kehää kesälläkin.
Suurta muutosta eikä heilahdusta ei tapahdu,
vaikka välillä poistuisinkin kotipiiristä
päiväksi tai vaikka vähän pidemmäksikin aikaa.
On luotettava, että elämä kantaa ja
kaikki pärjäävät ilman minua.
Jos ei ole kovin tärkeä henkilö,
niin voi varmasti jättää hetkeksi
kauppakassit, ruuanlaitot, pyykkäyksen,
koiranhoidon ja
tämän ikuisesti sekaisen huushollin.
On vain lähdettävä,
ja yksin 
elleivät muut halua.
Yksin on hyvä,
varsinkin kun kotiympyrät 
yhä vain pienenevät.




Mutta apua 
missä ovat kaikki kesävaatteeni?
Se sama hätähuuto 
kiirii aina samaan aikaan
juuri ennen lähtöä, 
kun pakkaamista vain siirtää,
kunnes lopulta taas on kiire.
Nyt tuo hätähuuto kiirii nyt vielä siitä syystä,
että kesävaatteita ei ole lähestulkoon
yhtään tarvittu tänä kesänä.




Pienellä varustuksella pärjää.
Pienemmällä kuin milloinkaan ennen.
Minä kehityn
tai ainakin opettelen
siinä suhteessa uutta.




Kiikku jää muille,
samoin pihakylpy.
Saapa nähdä kasteleeko kukaan kasvihuoneessa?
Pionit minä ravistelen sadevedestä tänään ja
aamulla ennen lähtöä 
poimin avoinaiset kukat kuivumaan.
Siinä matkavalmisteluni.
Minä lähden katsomaan 
miten sujuva onkaan uusi kehärata.
Pakkohan sen on olla.
Kaikki on monta minuuttia lähempänä nyt.





Uusia näkökulmia
tarvitaan nyt
kaiken tulevan
varalle.
Tulevastahan kun
kukaan ei milloinkaan
tiedä.
Onneksi on kesä.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Kesätapahtuma Purnussa






Oriveden Purnussa saa huomennakin nauttia
kesäisen luonnon keskellä
kauniista suomalaisesta muotoilusta,
kuvataiteesta ja videoinstallaatioista.

Purnun kesänäyttelyn sivuun on rakennettu 
tänäkin kesänä mukava pieni kesätapahtuma

Minä löysin kotiin tuomisia:
tuotantoa.







Marjatta Hanhijoen akvarelleja näin ensi kertaa.
Kotona olohuoneen seinällä on
häälahjaksi saatu Hanhijoen grafiikka.
Alakuva on videoinstallaatiosta.











Keramiikkaa ja lasia teki myös mieleni.
Punaiset keramiikkapikarit 
ja kierrätyslasista tehdyt juomalasit
ja kahvimaitopullo 
saivat jäädä toiseen kertaan.
Kesälomamatkalle 
punaiseen matkalaukkuun pakattuna
pääsee Mari Mutan punainen
käsinmaalattu bambujakku. 
Syksyksi syntyy vielä
hurmaavista murretuin sävyin maalatusta 
batiikkikankaasta
mekko tai takki tai 
mekkotakki.


Heinäkuun parhautta ovat maitohorsmat ojanpientareella