lauantai 24. tammikuuta 2015

Punainen pesuvati ja lämmintä vettä



Vietän päivän yöpaidassa.
Nukun myöhään,  
nautin pitkää aamukahvia perheen kanssa,
lämmittelen uuneja, luen blogeja.
Ruuaksi jatkan ja jalostan eilistä
eikä kukaan murise vastaan.

Tytär "tekee käsitöitään",
pitää kynsistudiota itselleen.
Minä kuuntelen esikoiseni suunnitelmia,
tuen ja kannustan häntä niissä.
Hänen maailmankuvansa avartuu,
kun hän on päässyt tekemään havaintoja,
aistimaan läpileikkausta, suomalaisista miehistä
maamme puolustusvoimissa.

Onnesta hyrisen,
kun minun ohjeeni taas kelpaavat,
kun minulta kysytään neuvoa.
Kaiken kukkuraksi saan
 arjen alkaessa soittaakseni
 puhelun tuon "miehen" puolesta.

***

Sen punaisen pesuvadin 
ja sen lämpimän veden 
aikaansaamaa...
tunnustan. 
 Palkinto, joka tulee nyt luokseni.
Muutama vuosi sitten en vielä
uskaltanut uskoa siihen.

*

Punainen pesuvati 
on meillä vieläkin.
Se sama, 
joka kesäiltoina nostettiin 
päivän päätteeksi
ylimmälle rappuselle ilta-aurinkoon.
Siihen mahtui kaksi pientä lasta vesileluineen.
Siinä he hassuttelivat, 
lilluttelivat ja leikkivät keskenään,
 samalla kun heidät pestiin 
päivän hiekkaleikkien pölyistä.

*

Voi tuota vatia, 
noita lapsia, tuota aikaa.
Nyt meille maksetaan palkkaa siitä.
Olen heltynyt ja kiitollinen.


***

Taimitarhalle tuli uusi lapsi.
Taimi,
 joka tarvitsee jatkuvaa kannattelua.
Istun lähellä, 
puhun selkeästi, rauhoitan,
 kehun ja kannustan.
Hän napittaa tummilla silmillään luottavaisesti 
pienissä, lähellä olevissa rajoissa.
Hän lukee, laskee, kirjoittaa, tekee läksyt, 
ei kiusaa ketään, hänestä ei kukaan kantele.

*

Ajatus punaisesta pesuvadista, 
sen lämpimästä vedestä
palasi mieleeni tuon taimen myötä.
Pesuvati, juuri sopivan kokoinen 
myös uudelle taimelle.
Rajat riittävän lähellä,
on turvallista ja helppoa.
Aikuinen vartioimassa vettä ja tainta,
aikuinen rajaa, ohjaa, neuvoo, 
päättää, kehuu, tukee.
Siinä tuo taimi kököttää rauhallisena
 ja tyytyväisenä lämpimässä vedessä,
mutta vain sen ajan, kun on lähellä rajoja.
Hän ei vielä hallitse itseään,
hän tarvitsee pesuvadin kokoisen tilan ja
rajat, sen että joku kantaa vastuun, 
rajaa häneltä liian laajan tilan ja vastuun päätöksistä.

Mitä aikuiset luulevat tekevänsä? 
He, jotka antavat taimilleen rajattomasti tilaa,
vaihtoehtoja, rahaa, tavaraa, valtaa.
He, jotka antavat lapsensa hallita ja päättää
liian monista asioista.

*

Väsyttää
kun surettaa tuo,
vaikka onkin työtä.
Huomenna puen vaatteet ja
maanantaina rajaan taas pesuvadilla.
Rajatkaa tekin,
joille on annettu rajattavaksenne
ihmistaimia.




sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Taimien vaaliminen kannattaa ja orkideassa on nuppu



Päivän pitenemisen huomaa,
vaikka nukkuisikin puoliin päiviin.
Orkideakin on huomannut saman,
sillä se kasvattaa kukkavanaa nuppuineen.
Huojennus talven taittumisesta
pitää virettä yllä.
Tänään karsitaan loput punaiset lasipallot,
pakataan visusti talteen ensi vuotta varten.
Tilalle siirretään jotakin talveen sopivampaa.




Oman solttuni ensimmäinen loma
teki perjantaista koko perheen juhlapäivän. 
Ruokaa, saunaa, pyykkiä.
Lempeitä, tyytyväisiä, hempeitä 
ja väsyneitäkin katseita. 
Vihreissään hän näytti niin mieheltä.
Paljon oli hänellä kerrottavaa
eikä minun tarvinnut lainkaan 
uuvuttaa häntä kysymyksilläni.
Uusi termistö on nyt opeteltavanani,
jotta pystyn seuraamaan seikkailua.
Tyytyväinen olen tuon pojan jalat maassa
suunnitelmista ja kokonaisuudesta.
Joku minulle yritti vakuuttaa
muutama vuosi sitten, että hyvin kaikki menee.
Silloin meinasi usko loppua.
Nyt rakastan, kun hän sanoo matalla
äänellään tuon sanan
äiti.



Elämä vain menee eteenpäin
omalla painollaan
huolimatta
ajoittaisista punnuksista,
jotka yrittävät uuvuttaa
ja lamaannuttaa.
Elämänkoulun luokalle ei onneksi jäädä.





Siihen tukeudun ja
siitä olen iloinen tänään.
Tammikuun kääntyessä kohti helmikuuta.



tiistai 13. tammikuuta 2015

Nuutinpäivän terveiset taimitarhalta




Miten somaa, kun nelosluokan taimet 
kiertävät koulua etsien aikuista
 joka antaisi luvan lainata lumilapioita.

Aivan mahtavaa, sanon minä heille.
On lunta, on toppavaatetta, 
kunnon jalkineet ja mieli valmiina 
lumen kaivuuseen ja leikkiin.
Mikään noista ei ole itsestään selvyys, 
kun puhutaan nykyajan taimista
esikaupunkialueella.


Osa kulkee tennareissa, 
ilman ulkohousuja
läpi talven. 
Osa aloittaa seisoskelun koulun pihalla 
jo 10-vuotiaana, kulkien kotimatkaa
kosketusnäyttö käteen liimautuneena.
On siinä aikaa ikävystyä,
olla teini...

Lapsuus on nykyään surullisen lyhyt.


Kuvat: Desing-museon keramiikkanäyttelystä

lauantai 10. tammikuuta 2015

Tarpeen talitiasille n:o 2 ja kelmeä joulupallo



Kelmeä joulupallo
värittää talvista näkymää.
Kodinonni vain osaksi 
mahtuu sen sisään.
Mitä on kun lumi sulaa?
Nyt meillä nukutaan.

Minun on tarpeen nousta,
pukea vaatteet,
käydä kaupassa.

Ystävä kertoo nähneensä
kauniita varjostimia.
Tartun siihen.
Se vie hetkeksi eteenpäin,
pois tästä hetkestä.


Tarpeen talitiasille?




Herään myöhään.
Kehoni on kuin tiiliskivi.
Minua ympäröi 
jähmettymäisillään oleva 
sementti.
Pää jyskyttää yöllistä unta.

***

Tulen ilmoittamaan tämän tänne.
Kommentoin facebookia.
Jaan linkkejä.
Minkä ihmeen tähden.
Kenelle se on tarpeen?
Minulle?

Ei kai yhdellekään teistä,
ei edes talitiasille.

***

En tule tänne ollakseni nykyaikainen.
En pyöriäkseni oman napani ympärillä.
Lienenkö saamaton, voimaton, 
passiivinen, masentunut, laiska.
En saa muuta aikaan,
vaikka kuvittelin.

***

Tässä kaupungissa pyritään
tällaiset korvaamaan
nuorilla, kauniilla, halvemmilla,
laaja-alaisemmilla, fiksuilla, jne.
En halua, että minua korvataan.
Olen yhä lasteni äiti
mieheni vaimo,
vaikka elämä on niin erilaista.

***

Olen taas kaivanut tämän kirjan esille.
Se on vuodelta 2006.
Se ei kerro ilosanomaa.
Se kertoo siitä sementistä,
joka minua on ympäröinyt jo tuolloin.
Olen vain nyt se tiiliskivi, 
joka meinaa jähmettyä mukana.




Kuka tästä nyt ymmärtää mitään?
Minä ymmärrän,
kun osaan nämä rivivälit 
ulkoa jo monien vuosien takaa.

Tämä on minun päiväkirjani.
Lue jos jaksat,
jos haluat.

Lue myös tämä linkki.
Se on hyvä.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Hyvää loppiaista talitiaiset!




Ohitettiin elämäni ensimmäinen joulu 
ilman joulukorttien lähettämistä,
ilman yhtäkään itseleivottua piparitaikinaa 
ja ilman ensimmäistäkään 
ovikranssia kodin ovessa.

Hassua sinänsä, 
että niinäkin nuoruuteni jouluina,
kun asuin kerrostalokotia yksikseni
joulutraditiohini kuuluivat nuo kaikki,
kuten myös niinä jouluina, 
jotka olen halunnut viettää
poissa Suomesta.

Tällainenkin joulu 
jää siis taakse oikein levollisena,
leppoisana ja hyvää mieltä tuottavana.

***

Työssä ehdin käväistä yhtenä päivänä.
Eilisellä kauppareissullani saksin
ystäväni kalliista viljellystä
pehmeäneulasisesta joulukuusesta 
oksia jätesäkkiini.
Niistä syntyi tänään ovikranssi 
ja loppiaistarjotin pikkulinnuille.

Paljon tuli myös hyvää mieltä kumpaisellekin.
Kuusi laihtui sopivaksi hissiin ja
minä nautin 
taivutteluun sopivista, pehmeistä kuusenoksista...
...ja aivan erityisesti iloitsin siitä, 
kun sain kuullakseni 
miten innostunut ja mukava ääni 
minulla on.

:)

Näin kertoi ystäväni teini-ikäinen tytär ja
jatkoi vielä miten mukava 
on minua kuunnella.

Voitte siis arvailla miten hyvillä mielin olen.
Huolimatta siitä, 
että kärsin taas huonosti nukutuista öistä ja
niihin liittyen laaja-alaisista kivuistani,
jotka kuuluvat minuun.
Niistä sitten lisää toisella kertaa.

Harmi siis ettei tämä ole ääniblogi :)




sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Peruspilareita





Edellisen postauksen kraateri 
oli kieltämättä rankka ja raskas vertauskuva,
mutta loppuvuosi ja sen eläminen 
näillä leveysasteilla on itselleni jotenkin sellaista aikaa, 
että asiat ja syöverit tuntuvat raskailta.
Ihaninta olisi snorklailla turkooseissa vesissä, 
ladata akut lämmössä ja unohtaa kaikki.
Se vain ei ole mahdollista ja
elämä on tällaista NYT.






Kraateriini tulee siis taas valoa ja 
valosta muodostuvat polut 
pois ja ylöspäin kraaterin uumenista. 
Ystävien kanssa vietetty aika antaa
minulle valoa ja merkitsee energian saamista.
Arkistenkin puuhien tekeminen yhdessä virkistää.

Kauppareissu ystävän kanssa samalla kyydillä, 
ruuan laittaminen kimpassa,
reseptien vaihtaminen,
taidenäyttely,
vieraassa kaupungissa käväiseminen,
ompelulaatikoiden siistiminen 
tai pienten sisustusjuttujen kehitteleminen
 yhdessä ystävän kanssa virkistävät mieltä.




Ja kun on aikansa huudellut ilmoille ankeuksia
ja lopulta keksinyt itselleen jotakin
 ilmaista tai halpaa virikettä yksin tai yhdessä,
voi taas kutakuinkin hyvillä mielin 
jatkaa elämäänsä,
sulahtaa ja pulahtaa arjen keskelle,
olla miettimättä kraatereita.
Se on kuin avaisi uuden ja puhtaan 
kalenterinlehden.

Minun on tyytyminen
 puhtaaseen kalenterilehteen,
sillä uutta kalenteriahan 
opettaja ei tässä kohdin vuotta avaa.
Opettajan elämä kirjataan 
lukuvuosikalenteriin ja
siihen samaan on huonomuistisen 
pakko rustata yksityisasiatkin
 etteivät menot unohdu. 
Kesä sitten lopulta tulee 
ja katkaisee kaiken 
uusine virkeine väreineen.
Niin siinä joka vuosi käy. 

Jos hyvin käy, 
kesä riittää 
asioiden nollaamiseen.
Tammikuussa
 on vain solahdettava arjen uumeniin,
puhtaalle lehdelle
ja eroteltava siitä 
ne herkkujyväset akanoista.





Lomat on lomailtu. 
On nukuttu ja valvottu 
oman aikataulun mukaan 
itselle passeliin tahtiin. 
On katsottu valkoisen koiran kanssa elokuvia 
ja neulottu pakkaseen sopivia lapasia.  
Omaan arkeeni solahtamiseen
 tarvitaan aamuksi enää varastosta
pari (paria) pitkävartisia talvikenkiä. 

Kuin ihmeen kaupalla 
kaikilla muilla jalkineilla 
olen selvinnyt tähän asti.
 Huomiseen välituntivalvontaan 
on pakko varustautua 
pitkävartisiin tukevapohjaisin saapikkaisiin, 
sillä on tammikuu ja pakkasta on luvassa,
siis uusi alku :)





Humps!




Arki tiivistyy taas
yksinkertaisiin menoihin ja asioihin.
Löysin sopivan linkin ja
tiivistelmän oman
arkeni hyvinvointia takaamaan.

Linkitän sen sinulle.
Se on sangen 
jota noudattamalla
ihminen voi riittävän hyvin.
Kokeillaan vaikka
miten sujuu ja
mikä päiväohjelma itsekullekin
on se paras!
Tässä kalenterissa 
maanantaitkin ovat erilaisia
eivätkä varmaan edes tunnu maanantailta.

Siispä hyvää alkanutta vuotta
kaikille,
otetaan arjesta se paras 
ja mehukkain jyvänen irti.



keskiviikko 31. joulukuuta 2014






Monta vuotta 
siinä samassa laveassa 
syvässä kraaterissa,
jossa samea, tahmea, pysyvä vesi 
meitä pitelee 
likellä toisiamme, 
se saa voimaan huonosti 
ja huonommin. 

On ihan pakko 
alkaa sanoa asioita ääneen
ja kurkotella pois 
kraaterin pohjalta,
valoon.

 Elämä jatkuu 
sellaisena kuin sitä annetaan. 
Tänään 
annetaan liukas tie,
 aurinkoinen taivas 
ja mitä siihen väliin 
nyt kaikkea mahtuukaan. 






 Hyvää vuoden 
vaihtumista
ja onnea uuteen vuoteen!