maanantai 1. syyskuuta 2014

Kivikautisten asumusten seuduilla saalistin ruokaa



Metsän hiljaiset äänet.
Puut ja järvi.
Minä nautin.
Valkoinen koira nuuhkii ja
on hieman ymmärtämätön
varsinkin samanväristensä
sienilajikkeiden suhteen.
Ensikerraksi pitää
kertoa sille tarkemmin
 mikä on lampaankääpä.
Muuten se talloo ne.
Pieni iloinen hupsu sekin.

Keräsin mainion,
 maukkaan tattisaaliin,
sain hyvän mielen ja
kehon tuntemaan 
Roineen rannan ylä-ja alamäet.

perjantai 29. elokuuta 2014

Missä levoton rauhoittuu?



Levottomaksi menee meno,
kun viikonlopuksi vaihdetaan kotia ja paikkaa.
Minä itse olen kokenut samaa levottomuutta
lähtiessäni joskus reissuun heti perjantaina.
Yksi menee isälle, toinen äidille ja
osa kuhisee jotakin ihan muuta.


No, mehän muutimme suunnitelmaa ja
leikimme Pikkumetsää puun alla 
suurimman osa päivästä,
ja se oli kaikin puolin onnistunut 
poikkeama päiväsuunnitelmasta.
Mielikuvitus rakensi muuntajia, 
riippukeinuja ja taloja.
Vanhan konkarin puutarhuroidessa,
laitetaan kaikki toiminta
sopimaan opetussuunnitelmaan,
ja sehän sopii.
Näin se menee.
Puutarhuri kyllä tietää 
mikä on taimien paras…
ja tarhurin.

Puutarhurille parasta
saattaisi olla huomenna sienimetsä….
saisi mieli rauhoittua,
oikein pysähtyä paikoilleen.

tiistai 26. elokuuta 2014

Nuoreksi todettu



En voi kuin myönnellä,
kun pieni poika 
kirkkain silmin katsoo minua
ja toteaa minun olevan NUORI.

Sen kuulemma näkee,
kun katsoo nenääni.



lauantai 23. elokuuta 2014

Makeaa mahan täydeltä, vielä kerran Visbyssä







Jo kaksi työntäyteistä kouluviikkoa 
talvisella taimitarhalla ekaluokassa on takana.
Ilman kesälämmön antamaa energiaa luhistuisin 
kaiken hössäyksen tutinan höpinän 
ja innostuksen tuoman liikehdinnän keskellä.
Työssä yritän pidätellä ja rauhoitella niin itseni 
kuin taimenikin keskittymään olennaiseen.
Tunnen voimavaravarastoni/varastomme
 enkä usko niiden nyt niin ylettömästi
 lisääntyneen kesän aikana.
Taimille neljä yhteistä tuntia on
PALJON ja viisi jo ihan
LIIKAA.
Sitä ei kukaan varmasti usko ennenkuin
näkee ja pitelee lankoja käsissään sen ajan.

Mutta 
onhan se hyvä
ettemme lakkaa innostumasta.








Se kultainen keskitie
missä se meneekään?
Jos innostun työni ohella 
yhtäaikaisesti 
neulakintaista, juhlapuvuista ja taijista.
 Jos suunnittelen 
matematiikan opetukseeni uutta näkökulmaa
ja uuden lukemaanopettamismenetelmän kokeilemista
niin pitäisikö hälytyskellojen alkaa soida?
Eihän ekaluokka nyt kaiken uuden alku ole.
Joku saattaa kysyä onko lääkitykseni nyt kohdillaan?
Vai olisiko vihdoin koittanut se aika, 
että alkaisin kuunnella itseäni 
ja elää myös omaa elämääni?




Talvi ennen pitkää tulee
 ja kaikki taas tiivistyy 
ulkoa sisälle pieniin taloihinsa. 
Jottei talvi tiivistyisi itselläni
vain sohvan nurkkaan ja tietokoneelle, 
voisin hieman laajentaa piiriäni entisestä.
Tässä kodissahan ei kukaan enää 
tarvitse äidin läsnäoloa siinä määrin,
jossa sitä on tähän asti tarjottu. 
Mutta.
Nyt on vaan tunnusteltava 
itsestäni se keskitie,
sillä ahneen loppu on huono.



Visbyssä muuten ihmettelin,
eivätkö nuo visbyläiset lainkaan hermostu pieniin
makean somiin taloihinsa?
Miten he oikein osaavat karsia tavaramääränsä
noin pienissä taloissa?
Minä olen alkanut karsimisen
ja hankkinut ison taulutv:n verran rahaa kirpputorilla.
Kuitenkaan tuon tavaramäärän kaikkoaminen
ei tunnu meillä vielä missään.
Karsiminen jatkuu.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hyvin juurtuneita




Kesä helli keväällä juurruttamani viherkasvit 
valtavan kokoisiksi ja kiiltävälehtisiksi 
vaatehuoneen ikkunalaatikossa itäisellä ikkunalla. 
Joku sanoo, että huomenna sataa…
Pitäisikö nämä nyt siirtää saviruukkuihin?
Milloin se syksy taas alkaakaan?
Siinäpä se joka syksyinen kysymys.




Omat unikkohempukkani jatkavat kukintaansa. 
Ne ovat saaneet seuraansa uhkeat daaliat.
Kuinka iso siitä sateesta tulee?
Pitäisikö nämä poimia maljakkoon?
Kuinka voimallisesti se tällä kertaa piiskaa?

Sivuseikkoja lopulta.

Pääasia, että sain oman 
tyttöhempukkani ehjänä kotiin
viikonlopun festareilta.
Niin se äidin mieli muuttuu ja
lapsi kypsyy,
vielä keväällä uhosin, 
että vain sillä ehdolla hän saa lähteä,
kunhan olen samassa kaupungissa,
samaan aikaan.

On tässä tullut takkia jo käännetyksi
näiden aikuistuvien kanssa.
Alkaa olla kai aika luottaa
heidänkin juurtumisiinsa.