sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Harjoittelen tavoitteen suunnassa




Kieltämättä rakennan taas innoissani
pesää sinne ekaluokkaani.
Sisustan. Ajelutan sinne viherkasveja.
Suunnittelemme yhdessä 
pyöreänpöydän majaa 
palkinnoksi,
ihan inansa ja hieman, 
pidemmästä jaksamisesta 
työssä.

MUTTA.

Jotta koulusta ei tulisi minulle toinen koti,
jotta en väsyisi ja 
kuormittuisi intensiivisestä työstäni niin,
olen vihdoin tänä syksynä 
alkanut harjoittaa myös
ikioman itseni hyvinvoinnille 
niin tärkeää asiaa,
kuin kotoa poistumista

myöskin ilta-aikaan.
Se tarkoittaa 
HARRASTUSTA.

Aikuisuudessa tuo ei ole ollut ollenkaan
helppoa minulle.
Nyt tilanne suorastaan vaatii, että
minulla on oltava jotakin ihan omaa,
ja vieläpä jossakin muuallla kuin kotona.

Olen jo ennättänyt istahtaa parissa
naisryhmässä opettajan johdolla.
Olen kohdannut kaksi erilaista
inspiroivaa opettajaa.

Toinen opettaa vanhaa karjalaista työtapaa, 
jossa tarvitaan hahlattu piusta ja neula.
Tunteja kuluu ennenkuin mitään syntyy,
mutta miten onkaan tarpeen 
harjoittaa omaakin 
kuuntelu-ja keskittymistaitoa, 
ohjeenkuuntelua ja jaksamsta työssä, 
joka ei ihan heti alan luonnistua.
Juuri niitä asioita, 
joita päivittäin itse opetan.

Toinen opettajistani
yrittääkin sitten rohkaista minua 
uskaltamaan lentoon,
hänen tehtävänsä on kaivella minusta esiin 
luovuus, rohkeus ja
vuosien varrella kerätty (vähäinen) taito,
jotta syntyisi vielä ennen joulua jotakin.

Olen siis alkanut kerätä uskallusta.
Jo uudessa ryhmässä tekeminen 
on minulle haaste.

Olen jo uskaltanut 
seistä sellaisenani peilin edessä,
kun mittanauhaa on yritetty 
saada riittämään ympärilleni.
(Nipin napin se riitti).

Näiden lisäksi 
olen harjoittanut pystyasennossa
liikkeitä aivonesteideni kierrättämiseksi,
fyysisen tasapainoni ja kordinaationi 
harjoittamiseksi.
Ensimmäisestä kerrasta
syntyi rauhallinen, levollinen ja virkeä olo.
Pian lähden taas kokeilemaan
torjuvia ja kutsuvia pilvikäsiä.

***

Näinhin tulen varmasti vielä palaamaan.
Olen ehkä nyt löytänyt itselleni 
sopivan konstin lähteä.
Se on yhdessä ystävän kanssa,
minä kyyditsijänä.
Se on myös 
juuri sen sopivimman viikonpäivän keksiminen,
jolloin on aikaa passelisti kierrättää kehoa ja
tehdä ristikkäisliikkeitä.

Ihminen oppii
kokeilemalla ja
harjoittelemalla.
Minäkin.
Olen jo
oppinut sitä
kotoapoistumista.
Se on hyvä alku.



keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Onko se ikääntymistä vai kasvua?



Tätä ajatusta tunnustelen päivä päivältä enemmän.
Katselen pienten poikien ikiliikuntaa,
jotakuta, joka toimii samassa seurassa
 kuin kymppivuotias,
joku hieman värisee ja on herkkä kuin haavanlehti,
tyttösten ehkä keskiverrompaa menoa.
Aikuisesta se näyttää siltä,
mutta onko?

Olenko minä tasoittaja?
Eei.
Ohjailen.
Opetan,
 että tämä on turvallinen paikka,
jossa ketään ei revitä vaatteista
eikä tönitä.



Olen iloinen sivustaseuraaja
101-vuotias,
keinukengissäni,
aina kun mennään littaa.

Huomenna opetellaan Nn ja
minä pidän taas ihmisarvoa 
ja tasa-arvoa yllä.

Nyt istahdan nojatuoliin ja
kertaan miten menikään
se eilinen neulakinnas.
Löytyvätkö hiirenkorvat
sieltä kolmen silmukan takaa?

Haasteita on.



Virta venhettä vie
soi päässä.
Onneksi on ilta.



maanantai 1. syyskuuta 2014

Kivikautisten asumusten seuduilla saalistin ruokaa



Metsän hiljaiset äänet.
Puut ja järvi.
Minä nautin.
Valkoinen koira nuuhkii ja
on hieman ymmärtämätön
varsinkin samanväristensä
sienilajikkeiden suhteen.
Ensikerraksi pitää
kertoa sille tarkemmin
 mikä on lampaankääpä.
Muuten se talloo ne.
Pieni iloinen hupsu sekin.

Keräsin mainion,
 maukkaan tattisaaliin,
sain hyvän mielen ja
kehon tuntemaan 
Roineen rannan ylä-ja alamäet.

perjantai 29. elokuuta 2014

Missä levoton rauhoittuu?



Levottomaksi menee meno,
kun viikonlopuksi vaihdetaan kotia ja paikkaa.
Minä itse olen kokenut samaa levottomuutta
lähtiessäni joskus reissuun heti perjantaina.
Yksi menee isälle, toinen äidille ja
osa kuhisee jotakin ihan muuta.


No, mehän muutimme suunnitelmaa ja
leikimme Pikkumetsää puun alla 
suurimman osa päivästä,
ja se oli kaikin puolin onnistunut 
poikkeama päiväsuunnitelmasta.
Mielikuvitus rakensi muuntajia, 
riippukeinuja ja taloja.
Vanhan konkarin puutarhuroidessa,
laitetaan kaikki toiminta
sopimaan opetussuunnitelmaan,
ja sehän sopii.
Näin se menee.
Puutarhuri kyllä tietää 
mikä on taimien paras…
ja tarhurin.

Puutarhurille parasta
saattaisi olla huomenna sienimetsä….
saisi mieli rauhoittua,
oikein pysähtyä paikoilleen.

tiistai 26. elokuuta 2014

Nuoreksi todettu



En voi kuin myönnellä,
kun pieni poika 
kirkkain silmin katsoo minua
ja toteaa minun olevan NUORI.

Sen kuulemma näkee,
kun katsoo nenääni.