maanantai 21. heinäkuuta 2014

Jotain jää mieleen, jotain jää käteen ja hankalan itseaiheuttaminen



Sastamalasta Pyhän Marian kirkon Aittakahvilasta 
jäi käteen allaoleva
kaikenkirjava viiden euron patalappu.
En ensi näkemältä, enkä vielä sen jälkeenkään
käsittänyt miten se on tehty.
Siksi se piti ostaa, jotta
pähkäilyä voi sitten jatkaa kotona.

Itse en olisi päässyt vastaukseen purkamatta 
ommeltua saumaa, mutta Aulipa Porista auttoi
meitä tamperelaisia oikein kuvien kera
ja vasta sitten meille alkoi valjeta
jutun juju.
Kiitos Aulin ja Facebookin.

***

Olen joskus silmäillyt kirjaa
Patalappuja a la carte, mutta
koska sitä ei ole kirjahyllyssäni,
en edes muistanut nähneeni tuota.
Patalappu on kuulemma yksi kirja lapuista.
Värit vaikuttavat paljon lapun ulkoasuun,
joten voi olla, että kirjan kuva
ei ole ollut lainkaan noin houkuttava
kuin tuo valmis lappu.

***

Luonteelleni sopivaa on nyt,
että aloitan ja virkkaan,
mutta tulos ei miellytä.
Liian paksua,
liian ohutta, liian löysää,
haljua, valjua,
liian kirjavaa…
Purkutuomio uhkaa,
minä saivartelen, vaikka kysymys on
sellaisesta käyttöesineestä kuin patalappu.

***

Itselleni tyypillisesti,
jos ei ole hankalaa ja vaikeaa,
niin sitä tehdään…

ja työt paisuu ja jatkuu...
purkaako?
ottaako käyttöön?
vaihtaako väriä?
tehdäkö yksivärisenä?

***
Jotain tekeleitä syntyisi ja
jäisi käyttöön
ellei itsekritiikki iskisi niin lujaa.
Joku työmaista valmistuisi
eikä jäisi kesken tuosta samaisesta syystä.
Tämä hankalan itseaiheuttaminen 
on perisyntini ja
aiheutan sitä useimmiten, kun johonkin ryhdyn.

Pitäisikö itselleen alkaa voida jotain?



sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Unohdettujen aarteiden löytöretkeilijänä Sastamala Gregorianassa





Eilen illalla minut lumosi vanha musiikki 
Sastamala Gregorianan tämän kesäiseen 
konserttisarjaan kuuluvassa 
Evelyn Tubbin juhlakonsertissa.
Konsertti järjestettiin 
Sastamalan keskiaikaisessa 
Pyhän Marian kirkossa. 

Pyhän Marian kirkko,
sen yksilaivainen korkea kirkkosali
maalattiaansa vasten ja
paksujen kiviseiniensä sisällä,
kaikui upeaa laulua ja soittoa. 
Ulkona jyrissyt ukkonen 
vain hiljaa ja etäältä säesti 
konsertin loppuosan 
draamallista runoteosta,
joka kosketti itseäni eniten.

***

Eilen saimme kuulla 
1700-luvun englantilaisia sävelmiä,
joita oli säveltänyt William Hayes.
Konsertti oli Evelyn Tubbin juhlakonsertti.
Tubb on jo 18 vuoden ajan 
laulanut ja opettanut mestarikursseillaan
vanhaa musiikkia Sastamalassa.
Käsiohjelmassa Tubb kiittää siitä, 
että Pyhän Marian kirkosta 
on huolehdittu ja kirkko on säilynyt 
juuri sopivana paikkana 
vanhan keskiaikaisen musiikin esittämiseen.
Kirkon akustiikka on hänestä erityisen sopiva 
seiniensä epätasaisuuden 
ja ääntä sopivasti jakavan kattonsa ansiosta. 
Hän toteaa maalattian antavan laulajalle 
tekemisiään jossain määrin anteeksi 
ja samalla kannustavan uskaltamiseen, 
rohkeaan ja vivahteikkaaseen tulkintaan.
Juuri tämänkaltaista uskallusta ja tulkintaa
saimme eilen kuulla erityisesti Evelyn Tubbin 
omissa soolo-osuuksissa.

Kuva Evelyn Tubbista on lainattu
Sastamala Gregorianan sivulta

***
Minä pidin eniten 
konsertin viimeisestä osasta 
Orpheus ja Euridice.
Siinä lauloivat henkeäsalpaavan luonnollisella 
ja täyteläisellä äänellä norjalaissyntyinen
sopraano Gunhild Lang-Alsvik 
ja kontratenori Teppo Lampela.





Lang-Alsvikin ääni hätkähdytti
 kauneudellaan ja suloisuudellaan. 
Siinä oli helisevän kepeitä,
 vaivattomasti liikkuvia ylä-ääniä,
mutta toisaalta jossain määrin 
myös dramatiikkaa ja syvyyttä keskirekisterissä.
 Ääni resonoi yleisössä koskettavasti 
varsinkin hänen laulaessaan
kirkon keskikäytävältä edessä laulavalle Lampelalle.
Kokemus oli voimakas.

Edes keskiaikaisen kirkon kapeat puupenkit 
eivät saaneet intensiivistä kuuntelua 
ja keskittymistä herpaantumaan,
ihokarvat nousivat elämyksestä pystyyn 
ja kyyneleet kohosivat silmiin.
Harvoin mikään elämys jää vaikuttamaan 
minuun näin pitkään.
Useimmiten voimakkaatkin elämykset 
tulevat ja menevät.
Gunhild Lang-Alsvik on ehdottomasti tähti,
 jonka nimi jää mieleeni
ja jonka levytyksiä jään odottamaan.
Eilen niitä ei ollut myytävänä.



Sastamalassa Rautaveden maisemissa on 
Pyhän Marian kirkon ohella 
toinenkin upea vanha keskiaikainen kirkko. 
Molemmat ovat kultturihistoriallisia nähtävyyksiä, 
joita kannattaa käydä katsomassa
niin sisältä kuin ulkoakin, vaikkei 
vanha musiikki kiinnostaisikaan.
Pyhän Olavin kirkko 
on muutaman kilometrin päässä
Pyhän Marian kirkosta. 
Sinne kannattaa pistäytyä vaikka vain
Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen 
kirkkotaiteen vuoksi.




Sateen kastelema luonto ja
Rautaveden ikiaikaisia rantamaisemia 
verhoava sumu
täydensi juhlallisen iloista tunnelmaa 
eilen konsertin jälkeen.
Vielä seuraavanakin päivänä
on sydän täynnä upeita säveliä ja tuota elämystä.
Herkkuja halukkaille 
on tarjolla tulevan viikon ajan ja
taas ensi kesänä.
Silloin vietetään 
Sastamala Gregorianan 
20. juhlavuotta.


Jos kiinnostuit,
tästä aukeaa
Ole hyvä!

N:o 3 Nyt on kuitenkin niin, että...





Nyt on kuitenkin niin, 
että toivun vähitellen 
asuntomessujen aiheuttamasta kulttuurishokista.
Olen yhä sitä mieltä,
että asuntomessut eivät ole minua varten.

Tarpeeni ja ajatusmaailmani
eivät riitä ymmärtämään asuntomessujen
tarkoitusperää.
Ehkä perimmäinen tarkoitus 
liittyy markkinointiin, 
ja sehän on alue, 
jota humanistina en ymmärrä.

***

Messuilla nähdystä 
ja koetusta huolimatta, 
jatkan elämääni tässä
vuosien saatossa kerrostunneessa kodissa.
Eletty elämä ja sen näkyminen ympärillä
kuuluu kotiini, 
tähän satavuotiseen 
pieneen sokkeloiseen taloon,
joka Jyväskylän junien ajaessa ohitse, 
natisee omaa tarinaansa,
meille, jotka olemme 
oppineet elämään lähekkäin,
 tottuneet sijoittamaan tavaramme
tiiviiseen kompaktiin malliin itse mittoen, 
keksien ja soveltaen 
suosimalla kierrätystä, itse tehtyä, 
keksittyä ja tuunattua.
Jatkossakin joudumme uudistamaan 
vain pienen palan kotia kerrallaan,
koska edelleenkään ei rahoituksemme toimi siten,
että uudet unelmat ja visiot voisi toteuttaa kerralla.


Mielenkiintoista on sitten joskus nähdä
millaisia arvovalintoja omat aikuistuvat
lapset kodeissaan tekevät.
Siihen on vielä aikaa,
sillä yhä me tiivistymme,
 tässä talossa, me kaikki neljä
ja se valkoinen koira.



Ihan viime viikkoina on ollut jännä todeta,
ettei omena kuitenkaan ole pudonnut kauas puusta.
18-vuotias esikoiseni, 
muuttaessaan kaverinsa perhettä,
pelastaa "silläsilmällä" kaikkea sopivaa
hehkulampuista
 Iittalan vanhoihin viilikuppeihin ja
Arabian piippuleimalautasiin asti.

Minusta aamumansikoita ja jugurttia 
oli jotensakin nostalgista syödä
vanhasta viilikupista
ihan niinkuin mummolassa...

***

Massiivisella pömpöösin muotoisella 
ja satoja euroja maksavalla kaasugrillillä
grillaa epäilemättä taloonsa sointuva,
 trendikäs kokki,
mutta meillä aina vaan grillataan hiilillä
ja miehen omatekemällä Singer-grillillä.

Se on hyvänmielen grilli, 
kun se lykätään aurinkoon ja
sillä valmistetaan hyvistä aineista hyvää ruokaa,
 se sitä paitsi sointuu omaleimaisen ulkomuotonsa
vuoksi taloomme ja sen isäntään.
Se on täydellisesti tekijänsä näköinen…

***

Kai tämä asumus on jossain määrin 
kuitenkin myös hyvänmielen mökki,
jossa aikuistuvat hyvänmielen teinit ja
vanhenevat hyvänmielen aikuiset.
Seuraavan kerran minä 
ehkä menen asuntomessumylläkkään
kymmenen vuoden päästä.
Kunhan toivun tästä.
Huoh.











perjantai 18. heinäkuuta 2014

N:o 2 Ottaisin kylpyammeen, sileät kaakelit ja ympärivuotista valoa


Tein havainnon,
että saunoihin mennään nykyään keskeltä 
ja että lauteet on asetettu 
kummallekin puolelle saunaa.
No juu, se sopii, 
mutta voisiko silloin saunoessaan istua kuten minä?
Aika prutaali asento, 
ei siis, 
saunassa ei kuulu istua kuten minä. 
Olen erilainen.

***

Olisi tietenkin kiva tehdä saunaremontti,
mutta se ei nyt ole rahoituslistalla ensimmäisenä.
Trendi ennättää vielä ennen remonttia muuttua,
joten ehkäpä voin kevyesti unohtaa tuonkin näkemäni idean.
Laattojen kokokin on meillä säilytettävä pienenä 
seinien vinouden ja tilojen pienuuden vuoksi. 

Haave ja todellisuus ei nyt vain kohtaa.
 Todellisuuteni on se, 
että toiveestani huolimatta 
meille ei mahdu kotiin kylpyammettakaan.
Trendikäs ja ylellinen piha-poreallas mahtuisi 
ja se olisi tietenkin ihana,
mutta minä en jaksaisi taivutella 
itseäni sen pesussa.

***

Tai ehkäpä ammeet ovat nykyään itsepuhdistuvia, 
kuten ikkunat.
Sulattavathan pakastimetkin itse itsensä
 ja nurmikoita leikkaa kone ilman ihmistä.
Näin omin silmin.
(Muttei minulla ole rahaa
poreammeeseen,
ei moottoroituun vuoteeseen
eikä mies halua vaihtaa vanhoja ikkunoita...)

***

Pesutiloissa tulin miettineeksi 
niin arkista ja epämiellyttävää asiaa 
kuin kaakeleiden puhdistamista.
Moniin asuntoihin oli valittu yllättävän rosoiset ja
pintastruktuuriltaan epätasaiset laatat.

Ystäväni muuten kertoi, 
että olisi halunnut kylpyhuoneeseensa
tuollaisen ylläolevassa lattiassa olevan raidan seinälle,
mutta suunnittelija ei ollut halunnut sellaista suunnitella.
Ihmettelen…
No mutta,
 meillähän ei ole milloinkaan käytetty
suunnittelijaa
ehkä juuri tuosta syystä.

Poikkeavana ja ikävänä ihmisenä 
kulkiessani mietin lisää niitä siivouskysymyksiä.
Miten ja millä ajalla nuo valtavan suuret talot siivotaan?

***

Teen siis valintani, en ota lainaa,
pidän pääni, pienet laatat ja
vanhan saunan,
valtavan kokoiset laatat saavat olla muotia, 
ja sijoittua valtavan kokoisiiin osastoihin.
 Minä tyydyn kylpemään
vanhassa rautaisessa pihakylpyammeessani.
Olenhan erilainen.





Valoa tietenkin haluaisin asuntooni siten,
että sitä tulisi kaikkialta, 
mutta seinät saisivat pysyä kokonaisina.
Minulla on nimittäin tavaraa niin paljon
etten haluaisi asettaa ikkunan eteen mitään 
haalistumaan ja pölyä keräämään.
Suurten valaisinten koko ja sijoittaminen
ei tietenkään ole hankalaa tällaisten
alle 180 cm ihmisten kodissa,
mutta meillä käy joskus kookkaita ihmisiä 
kylässä ja ainakin vuodetta sijatessa 
vuodevaatteet joskus heilauttavat 
pienempääkin valaisinta, 
vaikka se olisi samassa kohdassa ollut 
jo vuosia.

Niin ja ristiriita syntyy nyt siitä,
kun pidän pienistä valaisimista
huoneen eri kohdissa ja
myös erityisesti vanhat valaisimet 
ovat minulle mieleisiä ja
niiden kunnostamisessahan voin työllistää 
jonkun pienyrittäjän
(tai miehen tuolla pihanperällä
olevassa verstaassaan).






En ole vielä milloinkaan ollut tilanteessa,
 että taloustilanteeni olisi mahdollistanut 
koko kotini kalustamisen samalla värikoodilla. 
Varsinkin kodinkoneeni tuppaavat rikkoutumaan 
aivan eri ajankohtina,
joten en mitenkään pääse hankkimaan 
niitä kaikkia yhtä aikaa. 

Kekseliäsyydessäni ei ole vikaa
 ettenkö pystyisi koodaamaan kotiani parvekkeen 
ja makuutilan kautta
oleskelutilaan ja keittiöön 
samalla itseäni mielyttävällä värikoodilla,
mutta harmittelen mieleni ailahtelevuutta. 
En osaisi päättää valitsisinko sitruunankeltaisen  
vai esimerkiksi limen.
Ja kuten olette huomanneet,
otankin ne värit kaikki
enkä tässä kohdin halua
työllistää yhtään sisutussuunnittelijaa.
Olen siis ikävä.



Jos asuisin yksin isossa talossani,
valitsisin tietenkin 
avoimen parven yläkertaan.
Ottaisin lasiset pariovet ompeluhuoneeseeni, 
jotta voisin säilyttää inspiroitumiseni kaiken aikaa 
eikä luovuuteni jäisi suljettujen ovien taakse tukahtumaan.
En muuten nähnyt messuilla yhtään
ompelutilaksi sisustettua huonetta.

Jos minulla olisi tuollainen valtavan suuri talo yksin,
kalustaisin ehdottomasti yhden huoneen kangaspuin.
Heti ensimmäiseksi kutoisin mustaan loimeen 
riemunkirjavaa räsymattoa, 
juuri sellaista,
jota oli myynnissä Vanha Toivolassa.
Ah.

Eipä tainnut olla yhdessäkään näyttelykodissa
yhtään käsinkudottua raidallista räsymattoa.
Huovutetun pompulamaton näin.

Olen taas aikalailla poikkeava,
enkä edes asu yksin.
En haluasi kuunnella mitään ääniä,
 joita kuuluu yläkerran avoimesta viihdehuoneesta.
Se olisi ihan pahinta tilanteessani
vaikka aamuyöllä jolloin yritän nukkua.




Keittiöt tiloineen ja laitteineen 
ja kodin viihteelle nimetyt tilat
hämmästyttävät minua 
näkemästäni ehkä eniten.
Minulta puuttuu näissä kohdin 
paljon ymmärrystä.
En tunnista kaikkia keittiöön kuuluvia laitteita,
vaikka olen perheenemäntä.
Pukeutumisessanikin olen päässyt siihen vaiheeseen,
 että pystyn kiireessä pukemaan päälleni silityskasaan jääneen 
yläosan ja alaosan ja lähtemään vauhdikkaasti,
kun olen ensin valinnut nukkumisen. 
En ennättäisi minnekään, 
jos jäisin pukeutumishuoneeseeni 
sovittelemaan ja kävelemään peiliseinän vieressä 
asukokonaisuudessani… 
ja hikikin tälläikää puuhassa tulisi.
Ei sovi minulle.


Ikkunalutukan jälkeen seuraava,
jossa messuilla on jotakin tuttua:
ja siis vastaus 
blogissani aiemmin olleeseen kysymykseeni.
Pakkohan minun on kunnostaa lumikenkätuolini.
Ihan välttämättömyys on tuoda se sisälle,
sillä se on ainoa kaluste, 
jonka messuilla havaitsin, 
jonka muotokieli oli minulle entuudestaan tuttu.
Miksi siis säilyttää auringossa ja sateessa 
tuota trendikästä kalustetta.
Kunnostan ja otan käyttöön.


Vanha äitini on ollut aikaansa edellä
ehdottaessaan meille 
ylläolevaa vuoderatkaisua jo kauan sitten.
Nyt perheen kasvaessa poika-ja tyttöystävillä
tuo olisi ihan hitti.
Äitini on myös ehdottanut 
tavaroitamme vinssattaviksi katonrajaan,
sillä siellä on enää käyttämätöntä tilaa.
Trendikkäitä vihjeitä äideillä.

torstai 17. heinäkuuta 2014

N:o 1 Onko Tampereelta Jyväskylään pitkä matka?



Niin siinä sitten kävi, että otin kyytiini ystävän,
jonka kesätunnelmat myös poikkeavat melkoisesti
valtavirran kepeistä kesätunnelmista. 
Ajelimme Tampereelta kohtalaisen 
ennakkoluuloisissa tunnelmissa 
Jyväskylän asuntomessuille.

Parkkipaikalla heti totesin, 
että autonmerkkini on väärä 
ja vuosimalli tavattoman vanha.
Kaivoimme kuitenkin eväät esille,
sillä olimme aikeissa säästää silkkaa rahaa.
Messubussissa olimme ehkä vanhimmat 
ja varmasti myös ainoa naispari. 
Messualueella emme enää erottuneet 
 niin räikeän poikkeavina vaan
aloimme sulautua massaan tai 
sitten vain unohdimme poikkeavuutemme.
Niin minulle käy usein,
kun olen asettanut riman itselleni liian korkealle.
Olihan tuota ikähaitaria laveasti 
eivätkä ehkä kaikki kuitenkaan
 olleet suunnittelemassa 
itselleen ajanhengen mukaisia 
monen sadantuhannen euron taloja. 
Asiantuntijuuskaan ei paistanut kenestäkään
tyrmäävällä tavalla lävitse.
Aloimme rentoutua.




Varovasti ja karsien lähdimme liikkeelle. 
Säilytimme tavoitteemme ennättää päivän aikana
myös Vanha Toivolan pihaan ja
Titityyn lankakauppaan.
Sulautumistani joukkoon helpotti 
mm. tämän lutukkaikkunan löytyminen. 
Joku muukin siis pitää rikkakasveista.




Heittäydyin tutkimaan valoja ja varjoja. 
Sen osaan ja siitä pidän.




Osa taloista näytti minusta päiväkodeilta tai perhetukikeskuksilta.
Talojen väritystä ihmettelin, 
miksi joku haluaa synkeän värisen talon pohjoisella pallonpuoliskolla,
missä suurin osa vuodesta on pimeää aikaa.
Varaavatko tummat ulkoseinät jotenkin sisäänsä lämpöä?
Tietääkö joku? 
Olisiko tuossa mahdollisuus säästää esimerkiksi sähkölaskussa?
Oma talomme on vaalea, 
mutta alkaa kaivata uutta maalipintaa
ja puolisoni on minuakin kiinnostuneempi säästämisestä.




Mielikuvitus pääsi valloilleen,
kun kuvittelin maisemoinnin
kymmenen tai viidentoista vuoden päästä.





Kadehdin suorastaan parvekkeelta avautuvaa kaupunkimaisemaa 
ja tätä yllä olevaa näkymää makuuhuoneesta.
Saattaa olla, että haaveeksi jää tulevaisuudessa
parvekkeellinen asunto kotikaupungissani,
josta näkyisi kauas järvelle.
Vanhasta talostamme ei varmasti saa rahaa
niin sievoista summaa, että
voisin mahdollistaa tuollaisen näkymän kotoani.


Virrassa liikkuessa oli kiva salakuunnella ihmisiä.
Paras kuulemani kommentti tuli nuoren miehen suusta
Äijä-nimisessä asunnossa
nuoren miehen kommentoidessa mieskaverilleen, 
juuri tämän kodin olevan erityisen upea.
(Asunnon parvekkelle oli järvimaisemaa vasten
sijoitettu mm. "tulenkatselulaite",
erikoinen valinta minusta).
Käväisi mielessäni, kuinkahan moni  mies
saa ihan oikeasti päättää, miten asuu ja sisustaa.
Luulenpa, että moni mies todellisuudessa elää naisen kanssa
joutuen tekemään kompromisseja, saadessaan 
sisustaa itselleen ehkä autotallin tai pannuhuoneen.
Voi meitä ihmisparkoja,
kun emme saa elämässämme sitä mitä oikeasti
haluasimme.