sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hän tuli luokseni



 Hän tuli luokseni,
 piti minua pitkään lähellään,
 puoliunessa,
hän halusi vain jutella kanssani 
ja kuulla kuulumisia.

Kun päivä jo valkeni,
päätimme yhdistää
meitä molempia yhdistävän
esteettisyyden tajun.
Silmäilimme tätä kaikkea.

Kooten, punoen,
vyyhditen, kerien, 
pinoten.

Jotain ehkä kuitenkin
 pitäisi aakkostaa,
 laittaa albumiin, 
hieman sivuun,
ehkäpä 
kronologisessa järjestyksessä.
Kaikkea ei voi pitää esillä,
se tekee sekavaksi.




Kieltämättä 
hieman vaikeaselkoiselta,
jokseenkin kryptiseltä, 
tämä vielä näyttää.
Hän vakuuttaa,

että kunhan jatkamme yhdessä,
 kokoamme tämän,
tästä muodostuu
 hyvää, kaunista ja elvyttävää.

Tänään työ jää kesken,

taas hämärtää.
Lämmitämme saunan ja
sen lämmössä mietimme
miten edetä.




Hän on niin ihmeellinen,
hän näkee tämän eri valossa.
Hän sanoo, että tästä 
muodostuu kiintoisa,
vivahteikas jatkumo,
 mutta työtä pitää jatkaa, 
yhdessä.


Miten helppoa
onkaan olla hänen
seurassaan ja lähellään.

Sauna lämpiää.
Kalkkunapaisti paistuu
 miedossa lämmössä.
Me nautimme yhdessäolosta,
 saunan, ruuan ja kynttilän
kera.



lauantai 15. marraskuuta 2014

Hän otti minut kyytiin




Hän otti minut kyytiin,
kyyditsi ympyränmuotoiseen,
valtavan kokoiseen ja ylvääseen taloon,
jossa olin ollut vain kävelyllä.
Hän tarjosi minulle kokonaisen illan.
Hän osoitti minulle ettei sen kummempaa tarvita,
vain paikkalippu.
Olin ihmeissäni, avasin korvani,
silmänikin, vaikka se on sivuseikka monille,
minä nyt nautin ympärilleni katselemisesta.
Istun sivussa ja totean, että joku muukin on
tullut sisälle ulkokengissä, joku villapaidassa,
ehkä suoraan työmatkalta tulleena,
aistin miten ympärilläni
olevat ihmiset ovat sangen erilaisia ja
miten passelisti minä sovin juuri tänne.




Kun avaan korvani, 
keskittymättäkin kuulen pienimmätkin äänet.
Miten voi ihmisääni olla elastisen joustavaa, kuin kumilankaa,
miten voi soitosta irtautua niin paljon vivahteita, nyansseja, 
matalaa, korkeaa, yksinäistä, monikerroksista, vahvaa 
ja toisaalta niin kevyttä ja hentoa.




Tunnelma nousee korkealle kattoon.
Taputuksia, kumarruksia, hymyjä,
syviä hengenvetoja ehkä jokin huudahdus,
joka sekoittuu taputuksiin,
on myös hikeä.

Miten merkillistä, mietin, 
kun hän on kyydinnyt minut
pois hiljaiseen vanhaan taloon.
Siellä erottuvat epäselvänä
sorinana viereisen pöydän 
kaksi matalaa ääntä,
en kuuntelemallakaan 
erota mitään kokonaisuudesta.

Että pitikin tänne asti lähteä huomaamaan,
että tämä kaikki olisi ulottuvillani
myös ihan ilman häntä,
en vain ole tullut lähteneeksi.
En ole huomannut.

Hyvä, että nyt lähdin.


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Karavaani kulkee




Karavaani kulkee tasaista tahtia
pimeästä huolimatta
tavoitteiden suunnassa.
Mitä kaikkea kehkeytyykään?
Kärsivällisenä katson...

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Karu totuus








Mitä pidemmälle marraskuuta edetään
sitä enemmän pitää pukea ylle villaa ja väriä.
Täytyy sytytellä ympärille
 valoja ja tulia.
Se on nyt sitten sitä
ainakin seuraavat 
kolme kuukautta.




Saattaahan tuohon mennä kauemminkin.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Haaleaa ja vaaleaa horisontissa, jotain kirkasta kuitenkin yhä jäljellä






Silokallioilla tihkuaa ja myrskyää.
Avaan ikkunan 
ja meren kohina tulee huoneeseen asti.
Sumu maalailee viimeiset lehdet
voimakkain värein.
Rannan uimakopit
viettävät jo talvea jossakin.




Se on Hanko,
jossa saamme rauhassa mennä vastavirtaan. 
Täällä ei juurikaan ole muita.
Ennen uutta sesonkia
me ennätämme tänne vielä uudelleen.

Uimakopit lienevät silloin jo paikoillaan,
kun tuo lasiterassi on meidän.
Niin sopivaa hapekasta ilmaa minulle.




sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Samanhenkisen samansuuntaiset mielenkiinnot








Pitäisi kai lähettää postikortillinen ihailijapostia
 Virpi Suutarille Maisan puolesta
sen verran intensiivisesti se jakoi kanssani 
katseluhetken eilen
kun katsoimme Eedenistä Pohjoiseen.
Helmikanakohtaus oli Maisasta
ihan paras.
Huolimatta järjestelemättömistä ja
lattialle jääneistä kirjapinoista
se tunki itsensä kiinni tv-ruutuun.
Elokuvan päätteeksi se asettui 
unille.


Vain koiraystävä
pystyy järjestämään
arkeen tällaista iloa ja
ilmaista huvia.




lauantai 18. lokakuuta 2014

Tärpit




Raskaiden asioiden läpikäyminen 
ja niiden kanssa eläminen
vaatii rinnalleen mukavia ja
elvyttäviä asioita kuten...

Eedenistä pohjoiseen
tulee ihan pian uusintana
Ylen yks kanavalta.
Tämä on niin ihana, 
hyväntuulinen, lempeä... ja
ihan vain vähän surullinen.




Boyhoodille 
kannattaa antaa aikaa kolme tuntia.
Se on kaunis kasvutarina,
joka kannattaa nähdä jokaisen,
joka on ollut joskus lapsi tai 
joka on saanut kasvattaa lasta.
Finnkino tarjoaa tämän nähtäväksi 
juuri nyt ainakin Tampereella.



perjantai 17. lokakuuta 2014

Lempeätä valoa on katsottava



Minusta itsestäni on kiinni,
mihin tarkennan,
mihin suuntaan käännän kasvoni,
mitä ajattelen elämästäni.





Jäljellä oleviin päiviin 
voin suhtautua eri tavoin.
Pitää muistaa zoomailla 
onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi,
onko nautittavaa jäljellä 
 vai onko kaikki jo nautittu.






Pitää osata pysähtyä.
Silloin vasta 
voi yrittää muuttaa
näkökulmaa.






Pitää tunnustella ja tarkastella...





mistä suunnasta  
lempein ja leppoisin valo 
minuun ja meihin osuu.





Pysähdyin sen verran,
että tänään ainakin 
osaan katsoa sinne.

***

Hoitoa jatketaan 
ensisijaisesti 
sädehoidolla.
Siihen me olemme 
molemmat tyytyväiset.

*


torstai 16. lokakuuta 2014

Miehen kainalossa



Minä sain itselleni turvallisen ja hyvän miehen,
oikein peruskallion, joka on vahvaa tekoa.
Saan yhä olla saman miehen kainalossa.

Tai...
ei hän ole enää se sama, 
joka oli joskus silloin.
Sairaus on muuttanut häntä.
Mutta en ole minäkään.

Kävimme eilen kuulemassa miten 
oligoastrosytooma III
on päättänyt kasvaa 
sytostaattihoidoista huolimatta.
Hoito keskeytetään ja nyt viisaat päät
tiimissään koettavat miettiä
uutta hoitoa.
Tiedämme, 
että tarjolla olevia keinoja ei ole paljon.
On sädetetty, on lääkitty, 
on myös jo leikattu paljon.

Lääkäri totesi kasvun olevan nyt nopeaa.
Se on taudin luonne.
Uusiessaan se muuttaa
luonnettaan ärhäkämmäksi.
Lääkäri myös totesi, 
että onni on potkinut meitä pitkään,
sillä me olemme saaneet yhteistä aikaa 
sairauden toteamisesta paljon.
Enemmän kuin keskimääräisesti 
saman taudin kanssa saadaan.
Minä yritän katsella valoisia puolia.

Niihin kuuluu se, 
että mies pysyy jaloillaan ja pystyy
käyttämään käsiään.
Lapset on saatu kasvatetuiksi yhdessä
miltei aikuisikään.

Mutta silti 
minä sydämeni pohjasta 
inhoan tuota
tautia.

Taistelu sitä vastaan jatkuu.



keskiviikko 15. lokakuuta 2014