torstai 27. elokuuta 2015

Ammattilaisen narut solmussa






video



Kuka kirkastaisi professiotani? 
Yleviä korulauseita pukkaa oranssien valojen takaa. 
Lapset pyörii, pörisee, inisee, puhuu rumia,
tönii, irvailee, vitkastelee, 
olettaen aina, 
että oma vuoro ja etu on ensimmäisenä. 
Minä kirjailen unohduksia ja laiminlyöntejä, 
yrittäen puhua pienemmällä äänellä...
josko he siten keskittyisivät kuulemaan jotakin... 
vaan kun heillä on taukoamatta asiaa. 

Vapaa-ajan vietosta ei ole tietoakaan, 

kun on tuo Helmi... ja on niin paha mielikin 
Hymiö frown

Olisiko jollakin joku neuvo? 


Mitähän sitä opiskelis, 
kun tämä tietotaito ei nyt vaan riitä. 
Vinkkejäää.

lauantai 22. elokuuta 2015

Ei yhtä vaan monta






On tässä ihmettelemistä
tässä kesässä,
tässä elokuun helteessä,
tässä kaikessa mitä arkeen sekoittuu,
ihan hassuja ja huvittaviakin asioita.




Naisvoimaa jakaen kun mennään eteenpäin,
ei sitten tarvinnut vaihtaa lukkojakaan
 tämän kodin oveen, vaikka sitä jo uhkailin.
Naapurin ja parin muun ystävän jakamalla naisenergialla
(osittain vittuuntuneisuuden antamalla energialla)
saatiin tämä kummallinen perhekin mobilisoitua
ihan oikeiden asioiden pariin, jopa niin, että
löytyi aikuisen poikani pelikoneesta
hetkeksi OFF-nappula.
Ihan huippu juttu ja melkoisen harvinainen löytö.

Tulevastahan ei tiedä, mutta tänään on kaikki hyvin.
Putipuhtaassa uunissa (ei minun puhdistama) paistuu ruoka, 
kierrätyspussukat, verhotangot ja kukkalauta pääsivät oikeille paikoilleen.
Tuntuukin ihan perhe-elämältä, kun asiat siirtyvät yhdessä tehden.
Jospa kaikki olisi taas hetken tasaista.






Hyvään siis uskotaan.

Kannattaa käydä kylässä ja ruusutarhalla!
Kiitos Sari, Tiina ja kaima Minna.
Maljan voi taas kohottaa elämälle!



maanantai 17. elokuuta 2015

Raameja, rajoja ja reunaehtoja




Arjen ja yhteiselämän 
tunnistaa erilaisista reunaehdoista.

*

On nukkumaanmenoaika, heräämisaika,
oppituntien alkamisaika, on ruoka-aika,
tuntikehys ja ammatillisuus, 
 on palkkapäivä, eräpäivä, siivouspäivä,
nopeusrajoitus ja saldoraja...

*

Rajat tulevat aina ennenpitkää vastaan.
Minulla ne tulivat viimeksi vastaan,
 äidinrakkaudessa.


Osaatko sinä pitää rajasi?
Onnistutko?
Minä vasta harjoittelen,
 sitäkin.

perjantai 14. elokuuta 2015

Meillä möbleerataan





Jokin ajanjakso on vaihtumassa toiseen.
Garderobiini hivuttautuu 
kerta toisensa jälkeen yhä enemmän
turkoosia, petroolia ja sinivihreää. 
Punakeltaoranssit eivät selvästikään 
vedä enää niin paljon puoleensa. 


Huushollissa on nyt pyöräytetty huoneet eri päin.
Yleisilme vaalenee ja huonekaluja menee kiertoon.
Keskeneräistä vielä on.
Pitää makustella tapetointia, harkita mihin on rahaa.
Tapetoinnin lähtökohtakin vaihtui yllättäin.
Ystävän virkkaama verho, 
jollaista olen jo pitkään havitellut,
muutti kertalaakista kaikki suunnitelmat.
Minusta itsestänihän ei ole verhovirkkaajaksi,
mutta suunnitelmien muuttajaksi kyllä.


Tavaramäärää on tarkoitus puljata ja vähentää.
Kerroksia on kertynyt ajan saatossa liikaa.
Makuuhuoneessa on kieltämättä 
paljon miellyttävämpi nukkua kun ilma kiertää. 
Vapauttavaa on huomata
 ettei minua toistaiseksi yhtään stressaa 
vaikka asiat siirtyvätkin hitaasti.
(Toista mieltä lienee mies, jonka on vaikea 
sairautensa vuoksi nielaista muutosta).
Hitaissa siirtymissä on minulle 
tarkoituksensa, tilauksensa ja mahdollisuutensa. 
Tulee samalla jäsennellyksi mennyttä, on aika muistella, 
ja jollakin tavoin samalla myös 
tarjoutuu mahdollisuus varovaisesti
 kurkkia tulevaisuuteen ja toiveisiin siellä.


*


Osa vaatteista on rullattuna ConMarin neuvojen mukaisesti.
Poisheivatut tavarat ja vanhat vaatteet eivät harmita,
vaikka tiukassa onkin vanhasta luopuminen.
Tytär haastaa minua tomerasti karsimaan varsinkin vanhoja vaatteita.
Mielessä kieppuvat ja houkuttavat hieman
 vanhoista trikoista ja lakanoista
virkatut tai ommellut tilkkuräsymatot.
Mutta onko järkeä? Kun kaikkea muutakin tekemistä olisi.
Pitänee kai kaivaa huomenna hyllystä tuo ConMari.


*


Harjoittelutannerta ja työmaata siis piisaa.
Työnrajaamistakin pitäisi harjoitella, 
aikaistaa aamuisin töihinlähtöä ja vastaavasti iltapäivällä
kotiinlähtemistä työpaikalta,
pitäisi tarkoituksenmukaistaa työn suunnitelua,
materiaalin  ja oppituntien valmistelua.
Jatkan harjoitteluani näissä.
Tämä viikko oli sopivaa esimakua tulevasta syksystä,
mutta tarpeeseen tuli tämä viikonloppu.


*



Kuvat eivät kuitenkaan ole kotoa vaan tallinalaisen ravintolan terassilta ja interiööristä.

lauantai 8. elokuuta 2015

Hellettä ja hikoa





Sitähän tulee ihmiselle ihan kiire
kun kesä vihdoin alkaa.
Alkavat helteet ja remontit yhtäaikaa.
Festivaalit nuorille ja aikuisemmillekin
osuvat kaikki juuri siihen aikaan 
kun pitäisi alkaa orientoitua
loman loppumiseen.

*

Jalkaan vain menoon sopivimmat kengät,
ylle viilein mekko,
pieni froteepyhje ja vesipullo
käsilaukkuun.


*

On niissä paikoissa muitakin.
Saa välillä oikein jonottaa ja 
venyttää kaulaa nähdäkseen
 kaiken kiintoisan.
Parhaan palvelun ehdottomasti saa
kun on mukana nuori ja kaunis,
jolla on timantti ripsissä.
Se on hieman valitettavaa havaita,
mutta onneksi sukuun kuuluu
joku tuollainenkin <3

*

Kotiportille kun palaa
pitää alkaa miettiä
miten alkaisi kasata reissurahaa
taas seuraavaa kohdetta varten.
Sinänsä harmillista tuo raha,
mutta hauskoja nuo reissut.




perjantai 31. heinäkuuta 2015

Muistelua ja elämä on NYT 2





Kesällä meillä näköjään otetaan kuvat
ja kesiin meillä siten ankkuroituu suurin osa muistoista.
Kökötetään parvekkeella, laivassa, puistossa, rapulla,
kaivetaan, siirretään, huolletaan, ollaan vaan.

*

Nyt siirretään ja huolletaan taas.
Kaikki tapahtuu hitaammin 
ja vaivalloisemmin kuin ennen.
Mies ei jaksa innostua eikä olla mukana.
Apuvoimat ovat erilaiset.
Ne täydentyvät nyt
tuolla aikuiseksi kasvaneella neidillä,
josta on kehkeytynyt varsin tomera 
ja aikaansaava puuhanainen.

*


Kautta aikojen 
on myös mummi multasormi
ollut varsinainen puuhanainen.
Hän on kuulunut kuvioihin 
ja talon talkooväkeen
aina kun jotain merkittävää on tapahtunut.
Hän oli remontoimassa jo silloin, 
kun tähän kahdenhengen taloon muutettiin.

Mummi multasormi on energinen ja
työtäpelkäämätön.
Hän ei kaihda ryhtyä mukaan
 siirtoihin, huoltoihin eikä kaivuisiin.
Häneltä ei puutu ideoita.
Hänellä ei ole ennakkoluuloja,
mitä uusiin projekteihin liittyy.

Sanottakoon se,
että hänelle (ja meille) 
on ollut suureksi siunaukseksi, se että
sain hänet innostumaan 
tuosta hänelle rakkaaksi tulleesta
pienestä puutarhamökistä keskellä kaupunkia.
Siitä, pienestä punaisesta,
mäen korkeimmalla nyppylällä,
josta näkyy järvi ja Näsinneula.
Siellä hän tänäkin kesänä, 
sadetta pelkäämättä, virittyy 
tulevan talven varalle mylläämällä 
kompostissa ja kukkapenkeissä,
valamalla betonia 
ja virkkaamalla omenapuulle pitsirunkoa.

Sellainen on äitini, 
mummi multasormi,
tämän sadekesän 
kehkeyttämä bloggari.

*

Tuosta tyttärestäni ei vielä tiedä, 
mikä hänestä tulee.
Ei kuulemma ainakaan 
apulainen vaan johtaja.
Se jää nähtäväksi.
Hyvät ainekset ovat olemassa.
Hän osaa näppärästi
johtaa äitiäänkin lasipuhelimella,
 jos ei satu itse olemaan työmaalla.

Tokihan nuorella mansikkamyyjällä
on kesällä paljon menemistä,
pitää ennättää myydä mansikkaa,
harjoitella autolla-ajoa,
huoltaa ripset ja tavata
poikaystavää.
Aina ei edes ennätä yöksi kotiin asti.
Mutta sellaista se elämä on, kun 
on aikuinen
tai nuori sellainen.

No, kyllä minä muistan,
eihän siitä kauaakaan ole kun...


*
Tämä kaikki hymyilyttää minua tänä aamuna.
Tämä kaikki tekee elämästä 
elämisenarvoista ja kiinnostavaa.
Tämä kaikki pitää ajatukset edes välillä poissa 
puolison sairaudesta tai kohtalosta, 
josta kukaan meistä ei tiedä.
Sen me tiedämme, 
että tänään taas sädehoito jatkuu
ja että klo 15 
hän on taas niin väsynyt, 
että nukkuu umpiunta
huolimatta siitä, että on kesä ja päivä, 
että talossa tapahtuu.

No, me naiset saamme silloin taas 
pyyhkiä, laappia, siirtää ja järjestää.
On vaatekaapin täyttämisen päivä
ja sänkyjen siirtämisen päivä.
On kiva päivä.

*

On koskettavaa miten 
naisvoima jatkaa jylläystään.
Naisissa on energiaa, ideoita ja
toisiaan tukevaa voimaa.
Se on jotain alkukantaista ja
syvälle juurtunutta. 
Sitä on vaikea kuvailla.
Se vain on.
Sitä samaa on sukuni naisissa,
mutta myös monissa ystävikseni jääneissä naisissa.
Kiitos ihanat naiset, kanssani.

*



torstai 30. heinäkuuta 2015

Elämä on NYT





Lähti käyntiin kierrätysvimma, 
muisteluvimma, 
huoneiden vaihtovimma.

*
Lapsi kasvoi aikuiseksi.
Näistä kuvista on neljä vuotta.
Hänellä on yllään sama paita.
Minulla hieman kiristää 
tuon pinkin etumusta.
Mies ei enää tarkene
olla paidatta shorteisessa.
Paljon on tapahtunut.

*

Me vaihdamme huoneita,
siirrymme vanhaan.
Siihen, 
jossa nukuimme,
kun muutimme 
kahden tähän taloon.
Siihen, 
jonne lapset syntyivät.
Siihen, 
jossa me kaikki neljä 
joskus mahduimme nukkumaan
 yhtä aikaa.
Siitä on aikaa.

*

On tullut aika palata.
On tullut aika muistella.



On aika 
antaa opiskelurauha
ja yksityisyys
abiturientille.



Me saamme 
näkymän läpi kodin,
erilaisen näkymän ulos.
Minä saan tuulettaa kadulle.
Jotakin vanhaa, hyvää 
palaa mieliin.

*

Nyt on kesää,
on lomaa,
on elämää.
Ennättää vielä
 siirtää, hioa, maalata, 
purkaa, koota, ripustaa...
Niin kauan kuin on elämää, 
on myös aikaa muistella yhdessä.
Muistot ovat tärkeitä.
Ne ovat olleet 
pitämässä meidät yhdessä
näin kauan.

*

Ei tämä pesä ole vielä valmis.
Se jatkaa muuttumista ja 
mukautumista,
sitä rakennetaan yhä
tilanteen muuttuessa.
Siten tämä pesä,
kahden hengen talo 
on aina muuttunut,
tilanteen vaatiessa.

*

Elämä on hyvää,
muisteleminen 
tärkeää ja 
ajankohtaista 
juuri NYT.
Siitä mitä on ollut ja 
siitä mitä on,
tulee hyvä mieli,
 NYT.

*

Elämä on NYT.





sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Idyllistä arkeen





Idyllistä arkeen on lyhyt matka
tai se on oikeastaan vain kääntöpuoli.
Kaiken saa näyttämään elämässä
miltei sellaiselta kuin haluaa.
Täällä virtuaalimaailmassa 
tuo oikein hyvin onnistuukin.
Ei siis tarvitse lainkaan kertoa 
asioiden oikeaa puolta,
kunhan vain zoomailee sopivan teeman ympärillä
kauniiden ja sileiden asioiden piirissä.
Välillä tuo on oikein antoisaa, 
iloista ja helppoa itsellenikin.
Minä en vain voi jäädä kokonaan noihin
idyllisiin maisemiin. 
Koska arkeni on hieman toisenlaista,
on minun jokseenkin välttämätöntä tarkastella sitä totuutta, 
jossa elän.

En siis tavoittele sileää enkä kaunista elämää 
pikkuriikkisessä kuplassa, koska joutuisin kuitenkin  
varomaan kuplan rikkoutumista.
Ja sitä paitsi minulla ei ole yhtään
ylimääräistä energiaa pidättelyyn
kuplassa.

*

Jos nyt jotain toivoisin, niin sitä, 
että omat lapset ymmärtäisivät elämässään
eron kuplalla ja todellisuudella,
kuin myös sen, että asioilla on kääntöpuoli
kuin myös tunteillakin.
Minun itseni on yhä opeteltava 
negatiivisten tunteideni hyväksymistä ja
harjoiteltava niiden tunnistamista ja ohipäästämistä.
Jumittuminen kumpaankin
on pelottavaa ja sitä näkee paljon,
pysyttelen siis kaikenkirjavassa kirjossa.







Palasin idyllistä arkeen.
Puhelinkeskusteluissa puolison kanssa 
jouduin toteamaan, että hänen puheensa ei vain kulje.
En tiedä onko jokin romahdus puheessa tapahtunut
vai erotanko vain asioita eri tavoin oltuani poissa kotoa.
Muistan kirkkaana kuin eilisen päivän, 
miten kolme vuotta sitten 
totesin miestäni leikkaavalle neurokirurgille, 
että ei haittaa, vaikka puhe jäisi pöydälle, 
kunhan saisin pitää tuon miehen.

*

Nyt on todettava, 
että onneksi ihmiselle annetaan kunakin hetkenä 
ja pieninä paloina vain tarpeellinen määrä informaatiota
onneksi ei siis kertarysäyksellä kaikkea. 
En siis todellakaan tuolloin ymmärtänyt 
millaiseksi elämä muuttuu, kun ei ole kieltä, puhetta 
eikä oikein ajatustakaan. 
On tuo ihminen, 
joka periaatteessa on sama, mutta kuitenkin niin eri. 

Enkä minäkään ole sama, kun en ymmärrä, 
muutun kärsimättömäksi, alan huutaa ja
mikä tosi kurjaa ja rumaa, kiroilla.

Paniikkiani ja hätääni en vain osaa muuten ilmaista.
Lienee tässä kuitenkin etuna se, 
että olen nainen. 
Näyttää nimittäin siltä, että perheemme miehille 
on tyypillisempää olla hiljaa ja vetäytyä. 
Se on kiusallista. 
Tuon nuoremman miehistä 
soisin ainakin opettelevan jonkun muun tavan. 
Noo, ehkä asia on nyt liian akuutti, 
ehkä hän vielä oppii.




No connection,
social not working...
ja mitä niitä nyt on.
Mutta tällaista se todellisuudessa on
elää aivokasvainpotilaan kanssa,
jolla kasvain kasvaa puhealueella,
rankoista hoidoista huolimatta.

On aika epätoivoista juuri tällä hetkellä,
kun viimeisin oljenkorsi 
sytostaattien ja leikkauksien jälkeen on käytössä.
Se on sädehoito, jota tuohon päähän 
on jo kerran annettu täydellä volyymillä
ja joka oikeastaan nyt antaa ehkä meille 
vain hieman lisää aikaa.
Tautia, kun ei voi parantaa.
Pelottaa.

*

Tämä on siis niin PASKA
tauti, jonka kanssa me elämme ja 
joka on tullut meidän väliimme jo kauan sitten.
Silloin vielä saatoimme toivoa, että
joku viisas keksisi hoidon.
Nyt aika alkaa käydä vähiin,
se on pakko myöntää.

Hän näyttelee urheaa, 
ylläpitää kuplaansa
vai
onko se taistelua elämästä 
tautia vastaan.
Se ei ole minulle selvää.
Mutta eihän tässä mikään ole, 
on vain epäselvää.

*

Minulla on nyt kuitenkin tämä varaventtiilini, 
päiväkirjani, jota en jätä käyttämättä,
ja vaikka tämä onkin blogi,
en aio ylläpitää täällä 
edelleenkään pelkkää idylliä.

***
Tätä kirjoittaessani kirvoitti naurut tämäkin.


Niin täynnä totuutta. 
"Oottakstyö seurannee",
kysyi anoppi parempina aikoinaan.
Taitaa sadepäivän iloksi olla pakko katsella 
muutkin uusinnat.




Se huomio vielä tähän,
miten teksti syntyy kuvista
vaan ei toisinpäin.
Samat kuvat yritin
viime yönä liittää samansisältöiseen tekstiin
vaan eipä tullut valmista.
Jännä juttu.
Tämäkin tällainen kaksipuoleinen.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Österlenillä eli Ruotsin provencessa








Köynnösruusuja...
 salkoruusuja...
yrttitarhoja...










Siirtolapuutarhoja...
polkupyöriä...
meren rantaa....




Karhunvatukka kukkii
ja syysvuokko aloittelee.





Näihin mataliin, räystäättömiin,
 vanhoihin taloihin 
ja niiden välissä puikkelehtiviin 
mukulakivikatuihin 
en milloinkaan kyllästy.








Ja se, mikä oli ehdottomasti 
kauneinta tällä matkalla, 
oli Ruotsin provence.
Ajelu halki Skånen 
kumpuilevien ja laakeiden viljapeltojen ja
paluumatka Simrishamnista ja Ystadista
 pikkukylien kautta merenrantaa myötäillen
takasin Lundiin.

Ooh se oli kaunista.

(Ja matkailijalle vinkiksi:
B&B majoituskylttejä
rantatiellä oli tiheään
toinen toistaan suloisempien
valkeiden ruusuköynnöstalojen vierustoilla).

Tämä kuva ystävän puutarhasta ilta-auringon laskiessa



keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Iltapäivä Kööpenhaminassa





En malttanut 
olla pistäytymättä 
pikapikaa
ensin iloisella Tanskan maalla...







Ihan välttämättä 
piti saada hieman smörrebrödiä 
ja kahvikupillisen kanssa 
kunnon tanskalainen viineri.





Tosiasiassa tapoin aikaa,
halusin kerralla päästä irti arjesta
nauttien erilaisesta ilmapiiristä,
siitä iloisen kepeästä.






Piti tarkistaa Gudrunin ale
Fiolstradella ja 
bongata edes yksi 
ihan uusi löytö.
Tällä kertaa se oli 
Handelskompaniet 
Notre Dame
Norregade 7:ssa.

*

Löytyi siis
värikäs pläjäys
neulottua puuvillaa,
somia pyykkipoikia 
ja ihastuttava lyhty,
joka lähti tuliaisiksi.


*





Sitten vain... 
hengitellen, 
kuullostellen ja
 silmäillen
katukuvaa... 
hikeä valuen
kun on se niin ihanaa,
olla irti kaikesta 
ihan yksikseen
 ikioman intuition mukaan 
 vain ajelehtia.




Ja lopuksi hypähtää junaan,
matkustaa Öresundin sillan ylitse
Malmön kautta Lundiin,
 pieneen idylliseen opiskelijoiden kaupunkiin,
joka onkin yllättäen kovin uninen
kesäkaupunki.

*

Mutta se ei haittaa,
sillä siellä minua odotetaan...