Pihasta kun kaadettiin kaksi isoa puuta,
saa varjoisaa paikkaa hakea.
Aurinkoa ja valoa on niin paljon,
että voikukkien ja vuohenjuurten kanssa
puuhastellessa väsähtää nopeasti.
Eipä muuta kuin kylmään suihkuun.
***
Sitten voikin jo tuoda hyvällä syyllä
tämän kaikenkirjavan konepuutarhan,
facebookin, osuuspankin ja
pikikirjaston eräpäivineen
omenapuun alle ja jatkaa niiden parissa.
Vielä ei tiedä
tarvitaanko tänä kesänä
hyttysverkkoa oven suussa
tai koiraporttia pihan ja kodin välissä.
Ei tiedä tuuleeko vai sataako niin,
että ulko-ovi on visusti pidettävä kiinni.
Toistaiseksi koira ainakin nauttii
kokopäiväisestä ulkonaolosta.
Minä ja mies mielellämme
hakeudumme ulkopuuhiin myös.
Kesästä ei myöskään tiedä millaiseksi se
muotoutuu miehen syöpähoitojen suhteen.
Niiden suunnittelusta varmasti kuullaan lähipäivinä.
Tuskin niihin osamme edes ottaa kantaa
vaan luotamme lääkäreiden ammattitaitoon
suunnitella mahdollisimman hyvä hoito.
***
Jotenkin yhä enemmän alan ymmärtää sitä,
miten asiat omassa elämässä tapahtuvat ja
miten osassa niistä olen kuin sivustakatsoja
ottaen vain vastaan mitä annetaan.
Hidasta muutosta itsessä tai
ihmisten välillä tuskin edes huomaa
ennenkuin aikaa on kulunut.
Lasten kasvu aikuisiksi,
sairaus, vaihtuvat työtilanteet ja
ehkä ihmisetkin ovat virstanpylväitä ja
kiinnekohtia, joihin voi ankkuroitua.
Tässä puun alla istuessa soljuvat vuodet
tapahtumineen ja tunnelmineen nopeasti.
Taaksepäin katsellessa erottaa tilanteita,
joissa eteentulevista vaihtoehdoista on tullut tarttuneeksi
toiseen ja alkanut kulkea uutta reittiä, uuteen suuntaan.
Nyt taas pitää asettua olemaan risteyskohdassa.
Oman elämän risteyskohtaan asettuminen
tuntuu kipeältä.
Pitää malttaa ja odottaa.
Miten se onkaan niin vaikeaa ja tuskallista.
Kärsivällisenä ja rauhallisena pysyminen ja
kuitenkin uskaltaminen kuin vuorottelevat vaakakupeissa.
Seköhän tässä elämässä on yksi niistä suoloista,
joita tässä tarvitaan, jotta mielenkiinto elämään säilyy.
Risteyskohdat aikuisuudessani
eivät onneksi ole olleet
hätkähdyttävän suuria eivätkä vieneet
minua suurin askelin eteenpäin.
Elämä on ollut kutakuinkin tasapainoista,
soljunut suosiollisesti.
Toisin oli lapsuuden ja nuoruusiän risteyskohdissa.
Ehkäpä myös pyrkimys tasapainoon on saanut aikaan sen,
että tuleva nyt pelottaa.
Sisältä kuuluu pianonsoittoa.
Sinitaivas piiloutuu pilviharsoon.
On silti ihan lämmin.
Linnut laulavat.
Naapuri hakkaa puita.
Oma mies hioo, sahaa
tai jotakin hänelle tyypillistä...
Lähden täyttämään vesipullon.
